Harhakuvitelmia ja todellisuutta vol. 1

Monelle meistä on elokuvien kautta muodostunut kuva amerikkalaisesta elämäntyylistä ja tavoista. Onko se oikea kuva, onkin sitten toinen asia. Pari seikkaa, joissa elokuvien antama kuva, ei ainakaan meidän kohdallamme pitänyt paikkaansa.

1. Kun muuttaa uuteen asuntoon, naapurit tulevat tervehtimään ja tuovat piirakkaa.

Emme tunne seinänaapureitamme, emme ole kuulleet heiltä ääniäkään. Mahtaako siellä edes asua ketään? Mieheni on kerran tavannut seinänaapurimme, joka oli samaan aikaan vienyt roskapönttöjä kadun varteen eräänä perjantai aamuna. Olivat silloin kätelleet ja vaihtaneet muutaman sanan. Vastapäisen talon naapurin rouvan tunnistan näöltä, koska hän ulkoiluttaa koiraansa yhteisellä takapihallamme. Ei satuttu kesällä samaan aikaan edes grillaamaan. Takaterassimme ovat täysin vastakkain, muutaman metrin ruohokaistele vain välissä.

Sitä piirakkaa, ei ole kukaan meille tuonut. Sen sijaan alueemme yksi mummeleista kutsui itsensä meille juomaan lasillisen viiniä tai oikeastaan kaksi, eräänä kesäisenä iltana. Oli niin hyvää viiniä, että hän tuli seuraavalla viikolla pyytämään koko pullollisen. Lupasi kyllä maksaa, mutta annoimme sen hänelle lahjaksi.

2. Halloween, koko illan soi ovikello ja lapset kiertävät kysymässä "Karkki vai kepponen?"

Ei kiertänyt. Olin varannut reilusti karkkeja ja Mieheni oli varustautunut dinosaurus naamarilla pelottelemaan ovelle kolkuttelevat lapsukaiset, mutta ketään ei käynyt. Mikä suuri pettymys! Asuinalueellamme asuu lapsia ja nuorisokin, mutta meillä ei käynyt ketään. Ainoat, jotka kävivät, olivat ne ystävät, joiden kanssa käynnistä oli sovittu.

Juttelin asiasta englannin opettajani kanssa, joka kertoi ettei heilläkään käynyt ketään. Oliko syynä kylmä ilma vai mikä? Halloweenina oli nimittäin hiukan lunta maassa. Oli todella kamalaa syödä kaikki karkit itse!

3. Halloweenikoristeet ja jouluvalot talojen pihoilla menevät joskus överiksi

Tämä on asia, joka todellakin pitää paikkansa. Sitä koristeiden ja valojen määrää. Todellakin tuntuu, joitain naapurustoja katsellessa, että naapurit suorastaan kilpailevat, kenellä on isoimmat koristeet, eniten vilkkuvia, liikkuvia ja värikkäitä valoja. Omasta mielestäni koristeet ovat joissain tapauksissa mauttomia. No, makuasioista ei voi kiistellä., sanoi koira kun jne....

Hurjin mutta samalla hauskin pihakoristelu Halloweenina oli omakotitalo, jonka edustalla luurangot pelasivat täysikokoisella kentällä lentopalloa. Erään hoitolaitoksen seinille ja katolle oli kiinnitetty luurankoja kiipeilemään. Näyttivät hyvin aidoilta. Onneksi pysyivät paikoillaan eivätkä liikkuneet.

Toisaalta on myös niitä taloja, joissa koristeita ja valoja ei ole lainkaan. Sekin on siis mahdollista.

Meidän hurjin Halloweenikoriste oli, kun laitoimme grillin suojukselle silmät. Kiitos lokakuun Odotettuille Vieraille ideasta!

Näin joulun aikaan on kiva katsella millaisia joulukoristeita kaupungit, kaupat ja talojen asukkaat ovat laittaneet. On jos jonkinlaista joulupukkia, tonttua, lumiukkoa, minttukarkkia, tikkaria, poroa, kaurista, joulupakettia, isompaa ja pienempää kuusta ym.

Löytyy onneksi  myös isoja talleja, joiden sisällä on kaikki sinne kuuluvat  seimihahmot.

Tämä tyhjä seimi kyltteineen, jossa lukee " Kristus on tulossa", löytyi viime viikonloppuna erään antiikkiliikkeen ulkopuolelta. Arvatkaa menenkö tuohon liikkeeseen toisen kerran? Varmasti! Liikkeen nimikin oli puhutteleva, "Amazing grace", sen tunnetun amerikkalaisen gospel laulun mukaan. Onneksi liike sijaitsee 15 min matkan päässä, jotta voin käydä jouluna katsomassa onko Baby Jesus tullut seimeen.

Tässä ideaa suomalaiseen mielenmaisemaan. Ehkä tästä toteutuu joskus jonkinlainen variaatio omassa työpaikassani.

Suomi-koulun myyjäiset

Eräs viitekehys, joka on uutta tässä elämässäni täällä Amerikassa on Suomi-koulu. Olin liittynyt jo syksyllä vielä Suomessa ollessani Suomi-koulun Facebook ryhmään ja siksi sain tietoa mitä koululla tehdään ja tapahtuu, ennen kuin olimme edes muuttaneet tänne. Kiitos vain työkaverilleni M:lle vinkistä!

Melkein joka kuukausi olen ollut mukana, kun koulu on kokoontunut kuukauden ensimmäisenä lauantaina. Itselleni se on ollut paikka tavata muita suomalaisia ja saada kontakteja. Pohojalaasia on löytynyt ja yhteisiä tuttuja. Lisäksi on mukava kuulla lasten iloisia nauruja. Olenpa pari kertaa ollut isojen = koululaisten ryhmässä sijaisenakin. Voin siis hyödyntää omaa ammattitaitoani täälläkin. 

Vanhemmat, joiden lapset käyvät Suomi-koulua, maksavat lukukausimaksun ja opetushallitus avustaa valtion budjettirahoin koulun toimintaa. Koulu on oman mittapuuni mukaan kerho, vaikka isompien ryhmässä annetaankin läksyä. Lapset ovat perheistä, joissa molemmat vanhemmat ovat suomalaisia tai vain toinen vanhemmista. Koulun tarkoituksena on tukeaa täällä asuvien lasten suomen kieltä. 

Koulu kokoontuu Viron kulttuurikeskuksessa, Eesti Majalla, noin tunnin matkan päässä täältä Genevasta.  Lisäraha ei ole koskaan pahaksi tällaisessa toiminnassa ja siksi Suomi-koulu osallistui Eesti Majalla pidettyihin joulumyyjäisiin.

Mitä koulun pöydässä sitten myytiin? Suomalaista pullaa: kanelipullia eri muodoissa, voisilmäpullia, mustikkapiirakkaa ja piparkakkuja. Minä en leiponut. Olin kyllä edellisenä iltapäivänä pakkaamassa leivonnaisia, mutta pullien leipomiset jätin suosiosta muille. 

Ei ole vaikea arvata mitä minä tein. Ompelin tonttulakkeja, kankaisia kauppakasseja ja pussukoita. Keväällä sain yhdeltä koulun opettajalta kolme isoa palaa Marimekon joulukangasta. Ompelin yhdestä  niistä myyntiin ison pöytäliinan. 

Hyvin kauppa kävi! Rahaa tuli yli 800 dollaria. Kiitos aktiivisten myyjien!

Ps. Ompelin koululle myös Lucia pukuja jouluesitystä varten. On mukava käyttää omia taitojaan toisten hyväksi!

Synttärilahjoja

Syksyn aikana olen ommellut kaksi tilkkupeittoa syntymäpäivälahjaksi. Nyt voi kuvat ja tekstit  julkaista, kun lahjojen saajat ovat lahjansa saaneet. Molemmat peittojen saajat ovat suomalaisia, jotka asuvat toistaiseksi täällä Genevassa. Lähtöajatuksenani näitä tehdessä oli, että koska asutaan Amerikassa, täytyy omistaa tilkkupeitto.

Ensimmäinen peitto meni Neiti 9 v:lle. Peitossa on perhosia, jotka on aplikoitu taustakankaaseen. Tämä on tehty Joannan  (lähikangas/askarteluliike) valmiista tarvikepakkauksesta. Kaikki värit oli valmiiksi valittu ja perhoset painettu kankaalle. Tarvitsi vain leikata perhoset ja blokkipalat. Sitten pääsikin aplikoimaan, jonka tein koneella. Helppoa ja nopeaa.

Vaikein kohta tuli, kun peitto piti tikata. Oma koneeni oli huollossa ja siellä 1,5 kuukauden jono. Apua! Eroahdistus nosti minulle oikean kuumeen. (Voi olla, että kuume oli matkakuumetta, koska lähdimme seuraavana päivänä Hersey´n autonäyttelyyn😂)  Onneksi sain kirkolta lainaksi koneen, että selvisin tuosta ajasta.

Päädyin ompelemaan tikkaukset koneella ompelulinjoja pitkin. Perhosille kirjailin käsin tuntosarvet ja ompelin vielä helmet tuntosarvien päihin. Vanu välissä on puuvillavanua, jota käytän melkein kaikissa tekemissäni peitoissa. Vuoriksi valitsin flanellin; on lämmin ja pehmeä ihoa vasten.

Toisen peiton sai Herra 12 v. Tämän peiton mallin löysin Love of Quilting - lehdestä, joka minulle tulee postissa. Käytin ympyröihin keväällä pikkuveljeni lahjapeitosta jääneitä sinisiä kaitaleita. Aloitin peiton tekemisen tilkkuretriitissä ja sainkin sen melkein valmiiksi siellä.

Tikkasin tämänkin peiton ompelujuovia pitkin ja vuorena  käytin harmaata tähtikuviollista flanellia. Lehdessä tämän blokin innoittajana oli Star Wars elokuvien "Kuoleman tähti" planeetta, jossa asuu Lord Darth Vader. Malli sopii siis Star Wars fanille, vaikka en nimennytkään peittoa sen mukaan.

Molemmat peitot ovat torkkupeitto kokoa. Niitä oli mukava tehdä ja mukava antaa. Myös saajat pitivät peitoistaan.

Reissaajat

Olemme saaneet amerikkalaisilta ystäviltämme palautetta, että olemme nähneet paljon enemmän Amerikkaan kuin he, jotka täällä asuvat vakinaisesti. Se on ollut tavoitteemmekin; täällä olo aikana pyrimme näkemään mahdollisimman paljon erilaita. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lomilla ja pidemmillä vapailla kierretään Amerikan mannerta.

Missä kaikkialla olemme syksyn aikana reissanneet?

Herseyn suklaatehdaskaupunki Pennsylvaniassa ja maailman suurin vanhojen autojen näyttely olivat matkakohteemme lokakuussa. Kaupungissa on järjestetty jo 65 vuotta suuri antiikkiautojen näyttely. Tapahtumassa on  oleellisena osana rompetori, eli kirpputori, jossa myydään antiikkiautojen osia ja muuta asiaan liittyvää rompetta.

Tapasimme näyttelyssä Mieheni sedän, joka osallistui ko. näyttelyyn jo neljännen kerran. Mukava oli tavata ja kuulla Suomen kuulumisia. Häneltä saimme hyviä vinkkejä, mitä kannattaa käydä katsomassa ja missä ovat parhaimmat myyntipöydät. Miehelläni oli mielessään lista, millaisia varaosia omaan, Suomessa olevaan ´57 Lincolniimme, tarvittaisiin, mutta juuri niitä osia ei kirpputorilta löytynyt. Jonkin verran kirpputoripöydillä oli antiikkitilkkupeittoja myynnissä ja itselleni jäi käteen autokangasta ja yksi tilkkutyö ohje. Ehkä niistä joskus jotain valmistuu!

Huikein kokemus oli lauantai aamulla, kun n. 2000 erilaista vanhaa autoa ajoi näyttelypaikalle, putsattuina ja puunattuina. Jotkut sammuivat mäkeen, mutta sitten työnnettiin tai annettiin lisävirtaa. Autot olivat hienoja ja sellaisia, joita en ole koskaan aikaisemmin  nähnyt.

Huomion arvoista oli se, että vain yksi meidän Lincolnin kaltainen auto nähtiin. Auto oli väriltään keltain ja se olisi ollut myynnissä. Muistaakseni hinta oli 67 000 dollaria … ei ostettu 😉.

Lokakuun lopulla Odotettujen Vieraidemme lähdettyä kotiin, Mies lähti messumatkalle Floridaan ja minä lähdin mukaan. Ensimmäisen kerran muuten tällainen mahdollisuus tuli käytettyä. Ehkä päätökseen lähteä mukaan hieman vaikutti se, että kaupunki, jossa messut pidettiin oli Orlando, eli kaupunki, jossa sijaitsee Disneyland.

Lensimme Orlandoon päivää aikaisemmin kun messut alkoivat ja siksi ehdimme katsella nähtävyyksiä. Pohdimme kumpaako menemme, Disneylandiin vain Universal Studioille. Päädyimme studioille. Disneylandin kiertäminen olisi vaatinut useamman päivän, Universal Studiot kiersi yhdessä päivässä; toki hiukan valikoiden.

Lämmintä riitti, ihmisiä oli liikkeellä mutta jonot eivät olleet kamalan pitkiä. Harry Potter maailman kääpiöiden pankkiin taisi olla pisin jonotus aika, 45 min. Onneksi jonotus tapahtui talon sisällä, ettei tarvinnut kuumassa auringon paisteessa seisoskella. Millaiset mahtavatkaan jonot olla kesällä sesonkiaikana, voi vain kuvitella? Joka tapauksessa päivä oli onnistunut ja elämyksiä täynnä.

Mieheni ollessa messuilla, minä kiertelin kauppakeskuksia, vaikka totuuden nimissä on sanottava, etten paljon jaksanut sitä tehdä. Sen verran oli kuumaa ja kosteaa ulkona. Liian helteistä meikäläiselle. Viilennetty hotellihuone tuntui mukavalta ja auringon laskiessa lämpötila oli oikein sopiva.

Viimeisenä iltana kävimme Disneylandin ravintola ja ostosalueella syömässä (sille alueelle pääsi ilman sisäänpääsymaksua) ja nähtiin tuo kuuluisa ilotulitus ravintolan terassilta. Ne riittivät Disneylandiä   meikäläiselle.

Kiitospäivänä, marraskuun viimeisenä viikonloppuna lähdimme "sukuloimaan". Ajoimme ensin Minnesotaan Minneapolisin kaupunkiin, jossa nautimme ensimmäisen kiitospäivä illallisemme tällä mantereelle viihtyisässä jazzravintolassa. Parasta kalkkunaa mitä olen koskaan syönyt … aikalailla ensimmäisiä kertoja kun olen paistettua kalkkunaa syönyt. Illan musiikki ja ohjelma oli täydellistä. Osa lipputuloista suunnattiin kodittomien auttamiseksi, joka lisäsi hyvän olon tunnetta kiitospäivän hengessä.

Mieheni pikku serkku asuu tai asui muutaman mailin päässä kaupungin keskustasta ja kävimme tapaamassa häntä ja hänen aviomiestään heidän kotonaan. Koti oli myynnissä ja pariskunta oli juuri muuttamassa  Kaliforniaan, eli satuimme oikeaan aikaan heillä käymään. Olemme tavanneet heidät aikaisemmin Porvoossa noin yhdeksän vuotta sitten.

Seuraavaksi ajelimme Michiganin puolelle Wakefieldin pikku kaupunkiin, jossa Mieheni isän serkku vaimoineen asuu.  Molemmat ovat jo melkein 90 vuotiaita ja heidän luonaan vierähti parisen tuntia jutellen ja muistellen. Vasta pois lähtiessä huomasimme, että Suomeakin olisi voinut puhua. Setä olisi vielä suomea osannut, vaimo ei, vaikka oli suomalaisesta perheestä lähtöisin.

Pois lähtiessä kävimme  katsomassa katua nimeltä Wiitanen Road (Viitanen tie). Katukylttiä ei enää ollut, se oli hävinnyt muutama vuosi sitten, mutta Google Mapsistä katu löytyi. Tällainen kyltti oli talon kohdalla ko. tiellä. Tuon kadun varteen oli Viitasia muuttanut 1900 -luvun alkupuolella. Kaupungissa oli paljon muitakin suomalaisia, katujen nimistä päättelin.

Navigaattori ja säätiedotukset varoittelivat talvimyrskystä. Lunta satoi ja välillä se oli pelkkää vettä, mutta meitä suomalaisia ei pienet lumisateet haittaa.

10 minuutin blokki

Eräänä iltana ennen nukkumaan menoa selailin YouTubea ja silmiini osui video, jossa näytettiin, miten tehdään vaikean näköinen tilkkublokki. Itseasiassa blokin ompelu ei ollutkaan niin vaikeaa kun jaksoin katsoin videon loppuun asti. Valmis blokki muistutti Katedraaliin ikkuna -tilkkublokkia. Videolla ohjaaja kertoi, että blokin tekemiseen kuluu vain 10 minuuttia, jota kyllä hiukan epäilin. Aamuyöllä, unen ja valveilla olon rajamailla, mietin tuota blokkia ja muistin, että minullahan on niitä 5 X 5 tilkkuja, joilla voisin tuota ohjetta kokeilla.

Aamulla vielä katsoin kertaalleen videon  ja nostelin tilkut pöydälle. Valitsin yksivärisiä kankaita ja muutan kirjavan tilkun. Sitten ompelin videon ohjeen mukaan ja toden totta blokin ompeluun meni 10 minuuttia. Se oli todella helppo ja yksinkertainen malli, mutta näyttää valmiina vaikealta ja monimutkaiselta.

Jospa tekisin näistä yksivärisistä tilkuista lapsen peiton ajattelin ja uppouduin äänikirja dekkariin ja ompeluun.

Kun olin käyttänyt kaikki yksiväriset valmiiksi leikatut tilkut, asettelin valmiit blokit lattialle. Peitto tarvitsi ympärilleen vielä yksivärisen kaitaleen, jonka sitten leikkasin keltaisesta kankaasta ja ompelin paikoilleen. Mittasin työ ja aloin miettiä, että jos vielä teen joka puolelle yhden blokkirivin, tilkkupinnasta tulee aikuisten peiton kokoinen. Äänikirjakin oli niin jännässä kohdassa, etten malttanut lopettaa kuuntelua ja tätä blokkia oli todella mukava ommella.

Niinpä, kun Mieheni tuli alkuillasta töistä kotiin, huomasin etten ollut syönyt, juonut saatikka käynyt vessassa oikeastaan koko päivänä. Onneksi olimme edellisenä iltana sopineet menevämme ulos syömään, muuten olisi Mies parkakin jäänyt ilman ruokaa.

Tilkkupinta valmistui seuraavana päivänä. Kuvan otin keittiön lattialla ja takaterassin ovesta tuli auringon paisteessa varjot tilkkupinnan päälle.

Taas oli tilkkupiirin naisilla ihmettelemistä! Muutamia kertoja olen piiriläisille näyttänyt nuppineulojen avulla miten tämä tilkkublokki ommellaan. Eikä varmasti tämä ensimmäinen 10 minuutin blokilla tehty tilkkupinta jää viimeiseksi, sen verran mukavan näköistä pintaa sillä saa aikaan. Hiukan enemmän täytyy miettiä värien asettelua seuraavassa työssä kuin tässä kokeilussa!

PS. Löydät ohjeen YouTubesta nimellä Ten Minute Block 😀

6 kiloa tilkkuneliöitä

Anteeksi blogini seuraajat … on ollut hiukan kiireitä ja siksi blogin päivittäminen on jäänyt. Olen kuitenkin kirjoittanut muistiinpanoja asioista, joista haluaan blogissani teille kertoa. Alan nyt purkamaan tuota muistilistaani.

Kirkon tilkkuryhmämme piti lomaa tilkkuilusta elokuun ja kokoonnuimme ensimmäisen kerran syksyllä vasta Labor Dayn jälkeen, eli syyskuun alussa. Labor day on virallinen vapaapäivä ja sitä vietetään aina syyskuun ensimmäisenä maanantaina. Se on kesän kesän päätösjuhla, kertoi Wikipedia.

"Loman" aikana, joku oli tuonut kangasvarastoomme muovipusseja, joissa oli 5 tuumaa X 5 tuumaa kokoisia valmiiksi leikattuja paloja. Innostuin heti palasista ja sain ottaa ne kotiini, jotta voin ommella niistä tilkkupintoja. Tilkkuryhmän naiset tiesivät, kuka palaset leikannut ja lahjoittanut kirkolle; minä en ole häntä koskaan tavannut.

Intoa puhkuen kannoin muovipussit kotiin ja ompeluhuoneeseeni. Otin laatikosta matkalaukku puntarin ja punnitsin. Tilkkuja oli 6 kiloa! Oho, enpä olisi uskonut, että niitä oli niin paljon. Eiköhän näistä muutaman tilkkupinnan ompele, ajattelin.

Nostin tilkut pöydälleni ja aloin lajitella... punaisten kasa, sinisten kasa, vihreiden, ruskeiden, sekaväristen. Oi, miten ihanista kankaista tilkkuja olikaan leikattu. Sormet oikein syyhysivät ompelemaan. Seuraavana päivänä oli ensimmäinen tilkkupinta jo valmis.. Käytin tuohon pintaan "summan mutikassa" metodia, eli suunnittelematta sen kummallisemmin, otin tilkkuja lajittelemistani värikasoista  ja ompelin yhteen. Tilkkupinnasta tulikin oikein perinteisen tilkkupeiton näköinen.

Erään pussin pohjalta löytyi kahdella eri värillä ommeltuja, helppoja blokkeja. Ompelin niitä lisää ja taas syntyi uusi tilkkupinta.

Seuraavana keskiviikkona tilkkuilija ystäväni olivat ihmeissään, kun minulla oli jo kaksi erilaista tilkkupintaa valmiina noista valmiiksi leikatuista paloista. Eräs tilkkupiiriläinen  kuvasi tilkkupinnat ja lupasi lähettää kuvan tälle rouvalle, joka oli tilkut lahjoittanut.

Vielä näitä tilkkuja riittää, joten lisää on tilkkupintoja on tulossa.

Madisonissa tilkkunäyttelyssä

On paljon asioita, joista pidän täällä Amerikassa. Yksi niistä on tilkkutyöt ja niiden yleisyys. Hyviä tilkkukangas kauppoja löytyy. Toki niitä lopetetaankin, kuten kävi yhden tilkkukangaskaupan, joka oli  täällä Genevan keskustassa. Mutta sitten taas toisaalle, suht lähelle, on perustettu uusi kauppa. Siellä en ole vielä ehtinyt käydäkään!

Jos Suomessa tuntui, että tilkkutöiden harrastaminen on vain harvojen harrastus, on se täällä hyvinkin yleistä. Koska harrastajia on paljon, on myös paljon erilaisia tilkkunäyttelyitä. Useat näyttelyistä, joissa olen tämän 9 kuukauden aikana käynyt, ovat sijainneet noin tunnin ajomatkan päässä kotoamme. Tunnin ajo ei ole matka eikä mikään. Suomessa olisin miettinyt pari kertaa, viitsinkö lähteä ajamaan Pornaisista Lahteen, Hämeenlinnaan tai Tampereelle, mutta täällä sitä vain hypätä autoon, laittaa osoite navigaattoriin ja lähteä matkaan. Toisaalta ei tuo bensakaan ole täällä niin kallista kuin Suomessa.

Viimeisin tilkkunäyttelymatkani suuntasi Wisconsin, joka on Illinoisista pohjoiseen seuraava osavaltio. En lähtenyt omalla autolla, vaan 60:n muun naisen kanssa mukavasti bussilla. Tilkkuretken järjesti Quilters Guest; se sama kauppa, jossa tikkautin kesällä Suomeen viemäni lahjapeitot. 

Matkaa kesti 2,5 tuntia ja matkaan lähdettiin aikaisin aamulla. En ollut aikaisemmin täällä Amerikassa bussilla matkustanutkaan, mutta ei se sen kummemmalta tuntunut kuin Suomessakaan. Matkanjohtaja oli kehitellyt ajanvietettä matkan ajaksi. Tietokilpailua Wisconsin osavaltioista ja tietenkin tilkkuaiheiset arpajaiset. (Arpaonni ei suosinut tällä erää 😏)

Maaliskuussa kävin tutustumassa Mieheni kanssa Chicagossa olleeseen isoon kansainväliseen tilkkunäyttelyyn. Tarkoitukseni oli kirjoittaa tuosta näyttelystä juttu Finn Quilt lehteen, mutta en näyttelyn jälkeen tiennyt mitä olisin siitä kirjoittanut. Olin niin hämmentynyt töiden paljoudesta, niiden erilaisuudesta ja kauneudesta. Töitä katsellessa oli kokoajan pelko, olenko varmasti nähnyt kaikki oleelliset ja tärkeät työt. Ahdisti! Tuon kokemuksen jälkeen osasin nyt varautua, millainen näyttely ja tapahtuma Quilt Expoon Madisonissa tulisi olemaan. 

Tutustuin näyttelyyn yksin kaikessa rauhassa. Pysähdyin sen työn eteen, joka herätti jollain tavalla mielenkiintoni. Mielenkiinnon saattoi herättää väri tai erikoinen tilkkutyötekniikka,  hauska yksityiskohta tai erikoinen kangas. Tilkkutyön käyttötarkoitus saattoi olla sellainen, jota en ollut aikaisemmin ajatellut. 

Mitkä työt minua sitten kiinnostivat?

Tässä työssä silmiini osuivat yksityiskohdat, jotka oli tehty erikoisesti kangasta rypyttäen.

Työ oli käsin aplikoitu ja tikattu. Eli aika suuritöinen työ.

Tilkkutyö voi olla myös yksivärinen ja kuvio työhön tehdään vain tikkaamalla.

Tässä työssä on käytetty muutamia kolmioita. Löydätkö pienet kolmiot?

Huomasin, että aika monessa työssä oli käytetty jotain kiiltävää. Se saattoi olla kankaassa valmiina tai työn yksityiskohtiin lisättyjä helmiä, kuten tässä tilkkupeitossa.

Perheenjäsenien nimistä voi tehdä erilaisia sanaristikoita ja tässä ristikko oli toteutettu tilkkutyönä. Kiva idea isovanhempien kotiin tai suvun yhteiselle mökille!

Joissain töissä oli hauskasti ja kekseliäästi käytetty kolmiulotteisuutta, kuten näissä kukkasissa, jotka kasvavat puunrunkojen välissä.

Tai tässä kertomustilkkutyössä. Luukkuja availlaan satunnaisessa järjestyksessä ja luukun takaa ilmestyvä kuva lisätään kerrottavaan tarinaa. Hauska idea lasten kanssa työskentelyyn ja itselläni lähti heti ideointi liikkeelle. No, se on eri asia, jääkö se vain idea asteelle!.

Tässä työssä minua viehätti työn erikoinen muoto.  Antiikkikaappi tuli mieleen.

Tässä jälleen kolmiuloitteelisuutta. Tämä on sukupuu. Uuden lapsen syntyessä puuhun lisätään uusi lehti, johon on kirjailtuna lapsen nimi ja syntymäaika. Onhan näitä kastepuita Suomen kirkoissa nähty, mutta se voi toimia myös pienemmissä ympyröissä.

Työhön oli lisätty myös oikeita tammenterhoja. Hauska idea sinänsä. Työn luonnollinen väritys ja rauhallisuus miellytti silmääni.

Kuinka samasta mallista saadaan niin erilaisia värejä muuttamalla. 

Ostoksista … niistä ei sitten puhutakaan! Paljon näin ja ihmettelin, erilaisia tekniikoita sekä apuvälineitä. Tilkkuilu, jos mikään, on väliharrastus.

Seuraavia tilkkunäyttelyitä on jo laitettu kalenteriin. Ensi vuonna on oman tilkkukiltani iso Quilt Show, niin kuin se täällä ilmaistaan. Saa nähdä, löytyykö sieltä joku minun työni.

Suomessa lomalla

Mieheni työnantaja kustantaa kerran vuodessa edestakaisen matkan Suomeen meille molemmille.Niinpä vietimme osan Mieheni lomasta Suomessa. Hän oli kaksi viikkoa, minä kokonaisen kuukauden. Minulla kun ei tänne Amerikkaan ole mitään sitoumuksia, pystyin olemaan Suomessa niin kauan kuin halusin. Tuolta ajalta ei paljon facebook päivityksiä tehty … mitä sitten lomalla teimme?

Tapasimme tyttäriämme ja vävyjä = Rakkaita, niin paljon kuin se aikataulullisesti oli mahdollista. Rapsuttelimme Rakkaiden koiruuksia. Pienin, Riemu, tuntui kasvavan tuon kuukauden aikana silmissä!

Asuimme minun vanhempieni luona ja oli ihanaa, että osa sukulaisista pääsi tapaamaan meitä sinne. Kävimme Mieheni vanhempien luona nauttimassa kesäisestä merikaupungista ja pihasaunaan lämmöistä. Pihasaunassa sanominen jäi talvella tekemättä ennen tänne lähtöämme, joten nyt otimme sen takaisin korkojen kera. Pihasaunaa kaipaamme täällä monesti! (Rakkaiden lisäksi 😊)

Vietimme veljeni pyöreitä synttäreitä uimarannalla katsellen veljentyttöjen uintia ja nauttien todella lämpimästä päivästä. Juhlan kruunasi valtaisa pehmisannos paikallisen leirintäalueen kahviossa. Veljen syntymälahjasta kirjoitinkin jo edellisessä blogissani.

BluesFamilyn perinteistä mökkiviikonloppua oli odotettu! Mökkiviikonloppu sattui kesän kuumimpaan viikonloppuun, joten järveen oli välillä mukava pulahtaa virkistäytymään. Seura oli täydellistä ja sanoin ruoka. Frisbeekisa oli kova ja totinen; siis miesten osalta. Naisten kisa on niin helppo, kun on vain yksi osallistuja … minä! Voittopokaali jäi mökille ja illalla tuli kuvia, kuinka Poika saunoi. Onnittelut vielä tämän vuotiselle voittajalle, Karpalle ja kiitos BluesFamilylle mökkiviikonlopusta!

Kesälomaamme kuuluivat myös häät. Tänä kesänä juhlimme kummityttömme hääjuhlaa Etelä- Suomessa. Amerikan kummisedällä oli tärkeä rooli hääautonkuljettajan. Juhlat olivat hääparin näköiset eli siis aivan ihanat! Oli mukava tavata tuttuja vuosien takaa, sillä kummityttömme ei ole sukulaisiamme vaan tunnemme kummitytön isän n. 40 vuoden takaa. Häälahjan olettekin nähneet edellisessä blogissa.

Ensi kesänä on jälleen häät, tällä kertaa omien Rakkaidemme. Suomi lomamme sijoittuu siis ensi vuonna samoihin aikoihin kuin tänäkin vuonna. Loman aikaamme sijoittuu muitakin sukujuhlia.  Menneellä lomalla ehdin nähdä jo ensi kesän hääkirkon ja juhlapaikan. Hääjuhlien ideointi lähti käyntiin ja joitain ideoita päätettiinkin Morsiamen kanssa toteuttaa.

Mieheni lähdettyä takaisin häiden jälkeen, minä jäin vielä etelään. Kävin töissä hakemassa Marian, Joosefin ja Jeesus-vauvan mukaani. Siis lyijyjalkanuket, joita olen tehnyt. Täällä Amerikassa on hiukan vaikea selittää millaisia nukkeja nämä lyijyjalkanuket ovat, joten nyt voin konkreettisesti näyttää, tällaisia nukkeja minä teen. Samalla tapasin työkavereita ja vaihdoimme päällimmäiset kuulumiset. Töistä ajoin Varsinais-Suomeen tapaamaan sukumme toista miniää ja kummipoikaamme.

Olin jo keväällä kysynyt Veljeltäni, tietäisikö hän, joitain innokkaita, jotka lähtisivät tädin kanssa katsomaan Ähtäriin Panda-karhuja. Veljelleni ja kälylleni ei sopinut (harmi 😂), joten veljen tytöt  lähtivät kanssani eläintarhaan. (Alunperinkin oli tarkoitus, että teen tyttöjen kanssa tämän retken) Vietimme mukavan lauantaipäivän katsellen eläimiä, niitä pandojakin ja jutellen. Tytöiltä tuli osuvia kysymyksiä myös Amerikassa asumisesta ja elämän erilaisuudesta Suomessa ja Amerikassa. Odotan innolla heidän vierailuaan tänne ensi vuonna. Niin ja tietenkin Veljen ja kälyn!

Esikoisen kanssa vietimme turisteina Helsingissä pari päivää. Jalat kipeinä kiersimme museoita: Amos Rex, Kansallismuseo, Design Museo ja Kiasma. Kävimme myös paljon puhutussa Oodissa ja olihan se mahtava. Leffa Tennispalatsissa olutta siemaillen, kruunasi kulttuuriretkemme. Matkustimme junalla Helsinkiin ja totesin, että on se kätevää! Junat ovat hiljaisia, moderneja ja siistejä …. toisin kuin täällä Chicagossa. Kun vielä kävin Rakkaiden kanssa kesäteatterissa, pelaamassa frisbeegolfia (koiruudetkin olivat mukana) ja serkkutytön kanssa paikallisilla musafestareilla, oli Suomi - lomani täydellinen. Törnävän fribarata jäi vielä ensi kesään!

Olinko kokonaisen kuukauden tekemättä tilkkutöitä? En ollut! Vein vanhempieni luokse säilytykseen muutamia laatikoita tilkkukankaita kun lähdimme tänne Amerikkaan. Kävin niitä läpi eräänä ukkospäivänä, leikkelin palasia ja ompelin pari tilkkupintaa kirkolle. Olihan ne helpompi kuljettaa valmiina kuin palasina! Tilkkupiirin naiset olivat ihmeissään kun vein tilkkupinnat piiriin; olinko todella tehnyt ne Suomessa ja tuonut tänne. Vitsailin, että peiton taakse täytyy laittaa merkki " Made in Finland".

Kesän lahjapeitto paljastuksia

Lomat on pidetty ja normaaliin Amerikan arkeen palattu. Saimme nauttia Suomen lämpimistä kesäilmoista, jotka olivat Chicagon lämpötiloihin verrattuna aivan ihanat! Chicagossa elokuun lämpötilat olivat päälle 30 astetta ja kuuma kosteus vielä päälle. Huh, huh! Mies oli Suomessa kaksi viikkoa mutta minun lomani kesti kuukauden. Lomastani Suomessa kerron tarkemmin seuraavassa blogikirjoituksessa.

Eräs lomamme päätapahtumista oli kummityttömme hääjuhla.
Nyt voin jo paljastaa mitä tein nuorelleparille häälahjaksi!

Tämän peiton tein kevään aikana. Idean peittoon sain jo tammikuussa
Instagramista. Olen kirjoittanut tämän puhekuplablokin kokeilupeitosta blogissani huhtikuussa.

Aloitin peiton teon keväisessä tilkkuretriitissä ja se tikattiin koneella paikallisessa tikkausliikkeessä. Tikkauksessakin on sydämiä.

Peiton nimeksi tuli "You have a messenger" (Sinulle on viesti) Puhekuplissa tosiaan oli viestejä. Sydämet puhekuplan sisällä on tehty kankaasta, johon oli piirretty sydämiä. Viiteen puhekuplaan kirjailin viestin: I 💗 Y, hääparin nimikirjaimet ja hääpäivä, MRS ja MRS2. Viimeiseen kuplaan kirjailin hyvin arkisen viestin "Tuo … maitoa, juustoa, leipää …"

Peitto ei ole kooltaan parisängyn peitto, mutta päiväunille sen alle mahtuu hyvin pariskunta. Varsinkin kun tässä vaiheessa avioliittoa nukutaan vielä hyvin lähekkäin!

Pikkuveljeni täytti heinäkuussa pyöreitä vuosia. Keväällä tajusin, että hänellä ei vielä minun tekemää tilkkupeittoa. Joten tuumasta toimeen ja peiton tekoon.

Tämän peiton mallin löysin facebookin tilkkuiluryhmästä. Siihen on käytetty sinisistä kankaista tehtyjä kolmioita, jotka on ommeltu yhteen sen kummemmin suunnittelematta järjestystä. Peiton työnimi oli "Koodarin päiväuni".

Roadtripillä  rakkaiden kesävieraidemme kanssa kävimme Detroitissa Henry Ford museossa. Siellä oli juuri silloin Star Trek näyttely, jonka tiedän olevan veljeni suosikkisarja. Näin museon kaupassa Star Trek hihamerkkejä, mutta vielä silloin ei sytyttänyt. Vasta kotona tajusin, että tuo merkki täytyy saada veljen peittoon. Siis tilaus Amazoniin ja merkki tuli Kiinasta perjantaina, kun lähtömme Suomi-lomalle oli sunnuntaina. Hyvin ehdin ommella merkin paikoilleen. Star Trek - merkki näkyy kuvassa peiton alanurkassa.

Peitto sai lopulta nimekseen "Nörtin päiväuni", sillä veljeni ei enää koodaa työkseen. Vuori on tähti kuvioista flanellia ja tikkaus pilvikuvioita. Tikkaus tehtiin koneella samassa paikassa, jossa tikkautin hääparinkin peiton. Tämän peiton alla voi nörtti nähdä hyvinkin lennokkaita ja vauhdikkaita päiväunia.

Tilkkuilijan leikkuupöytä

Tänne Genevaan  muutattaessamme, ensimmäinen ostettu huonekalu oli leikkuupöytä ompeluhuoneeseeni. Ostin kokoontaitettavan pöydän, kooltaan 75 cm  X 150 cm., joita paikalliset käyttävät lisäpöytänä.  Pöytä on kevyt ja se on helppo kerätä kasaan tarvittaessa.. Korkeudeltaan pöytä on normaalin pöydän korkuinen ja se onkin ollut pöydän ainoa miinus. Jos seisoo pitkiä aikoja pöydän ääressä leikellen tilkkutyössä tarvittavia kankaita, joutuu olemaan hiukan kumarassa asennossa ja se rasittaa selkää.

Keväisellä tilkkuretriitillä oli hotellin pöytiä korotettu helpolla ja halvalla tavalla. Esittelin korotusidean miehelleni ja saatuani ompeluhuoneen taas omaan käyttööni Rakkaiden vieraiden lähdettyä kotiin,  suunnistimme rautakauppaan. Rautakaupan vessa osastolta löytyi sopivan jämäkkää, halkaisijaltaan pöytäni jalkoihin sopivaa muoviputkea ja joitain tulppia. Niistä kätevä Mieheni teki korotukset leikkuupöytäni jalkoihin.

Pöytä toimii todella hyvin ja tulee varmasti muuttokontissa Suomeen. Ostin vielä tuollaisen ison leikkuualustankin (Fiskarsin 😃).  Nyt saan tilkkuleikkurilla leikattua isommastakin kankaasta palasia. Pöydällä on jo leikattu muutama tilkkupeitto, parin mekon kappaleet ja erinäisiä pieniä tuliaisia Suomi-lomaa varten. Valmistakin on tullut!

Löysin kirpputorilta parilla dollarilla esittelykansion, jossa oli miesten puku- ja paitakankaita.

Leikkelin mallikankaista esittelytarrat pois ja tasasin tilkkujen reunat. Ensin otin paitakankaiden tilkut. Ompelin paloja yhteen ilman mitään ennakkosuunnitelmaa "summanmutikassa". Tarkoituksena oli tehdä niistä kirkolle tilkkupinta. Mutta kun kaikki palat oli ommeltu, olikin tilkkupinnasta tullun niin kiva, etten malttanutkaan antaa sitä kirkolle. Pidän sen itse. Tilkkupinta kaipaa vielä reunakappaleet ympärilleen, mutta sopiva kangas ei ole vielä löytynyt. Nimi on peitolla jo valmiina, ""Summanmutikassa".

Pukukangas tilkkuja oli vähemmän, joten yhdistelin niihin flanellikankaan paloja. Vuorotellen villakangasta ja flanellia, tummaa ja kirkasta väriä. Ilman ennakkosuunnittelua ompelin tämänkin tilkkupinnan. Tilkkupinnasta tuli raikas ja taitaa tämäkin jäädä itselle, vaikka toisin aluksi suunnittelin. Reunakaitaleet sain isommista flanellin palasista, joten tämä peitto tarvitsee enää vain vanun ja vuoren. Ja tikkauksen ja reunakanttauksen ...

Suomi-loma on edessä ja siksi tämän blogin kirjoittamiseen tulee paussi. Täältä kuumasta ja kosteasta siirrytään viileään … toivottavasti. Olivat lupailleet helteitä Suomeenkin! Elokuun lopulla kirjoittelen taas kuulumisia, ihmetellen ja kummastellen maailmojen erilaisuutta.

Roadtrip, nähtävyykiä ja kokemuksia

Rakkaiden vieraidemme kanssa teimme pidennetyn viikonlopun mittaisen roadtripin (autoretken) itään päin Chicagosta. Ajoimme Ohion Clevelandin, josta koukkasimme Michiganin puolelle Detroitiin ja Greenvilleen. Aurinko paistoi ja lämmintä riitti. Onneksi autossamme on ilmastointi.

Clevelandin ehdoton tutustumiskohde oli Rock and Roll Hall of Fame (Rokkenroll museo suomeksi). Detroitissa kävimme Henry Fordin automuseossa ihastelemassa vanhoja autoja, lentokoneita, vetureita yms. koneita. Museosta löytyi mm. minua satavuotta vanhempi ompelukone, joka on kuvassa.

Detroitista olisi päässyt siltaa pitkin Canadaan, mutta meiltä ei ollut passeja eikä matkustuslupaa Kanadan puolelle. Puhelimeeni kylläkin tuli Elisalta viesti: "Tervetuloa Kanadaan!"

Greenville oli pikkuinen kaupunki, joka valikoitui majapaikaksemme, koska sieltä löytyi Airbnb huoneisto maalta. Tytär halusi nähdä maaseutua eikä vain kaupunkeja. Kuin tilauksesta, Greenvillessä sattui olemaan  4H yhdistyksen kesänäyttely, joten pupuja, lehmiä, hevosia, possuja riitti. Oli myös tivoli ja romuautokisa, joka me jätimme välistä.

Vävy löysi paikallisen frisbeegolf kentän, joka sitten kierrettiin paikallisen frisbeegolfarin kanssa melkein kokonaan. Ilta hämärtyi ja tulikärpäset lenteli. Koreja ei tahtonut enää erottaa maastosta ja harhaan lentäneet kiekot etsittiin kännyköiden taskulamppujen kanssa. Mutta hauskaa oli ja muistoina itikoiden aiheuttamat patit säärissä!

Sunnuntaina lämpötila laski sen verran, että Michigan järveen uimaan menivät vain perheemme miehet!😀

Mitä mielenkiintoista löytyi minulle? Tilkkutöitä, mutta ei ihan niitä tavallisimpia.

Saapuessamme Indianan rajalle kävimme paikallisessa matkailukeskuksessa. Sieltä käteen osui esite, joka kertoi matkamme varrella olevasta Amish alueesta. Ahmisit ovat kristittyjä, jotka viettävät hyvin vanhanaikaista elämää. He eivät käytä moderneja laitteita kuten autoja ja sähkölaitteita. Heidän maatiloilleen ei ole vedetty sähköjä.  He kulkevat hevosvaunuilla ja viettävät yksinkertaista mutta hyvin yhteisöllistä elämää.

Poikkesimme siis moottoritieltä hiukan etelään ja löysimme reitin, jonka ympärillä oli tuota Amish kulttuuria. Kaupunkeihin oli istutettu tilkkublokkien muotoisia värikkäitä kukkaistutuksia ja talojen seinillä oli tilkkumuraaleja. Näitä muraaleja kutsutan myös nimellä barn quilts. (Vinkki; hae googlesta Barn Quilts, niin löydät hienoja kuvia!) Kukkaistutukset tilkkublokkeina olivat mielestäni ihania ja itselleni uusi idea.

Kuvakulma ei ole kukkaistutuksille paras mahdollinen, mutta ylemmäs en päässyt.

Seinämuraalit olivat taidokkaasti maalattuja. Kaupungissa ja ympäristössä asui toki tavallisiakin ihmisiä,  mutta Amishien kulttuurinsa näkyi kaupungeissa ja kylissä.. Yksinkertaista, rauhaa, hevosvaunuja, valkoisia taloja ja piharakennuksia. Vähän muuta kuin mihin normielämässä olemme tottuneet. 

Ja mikä tärkeintä, vieraamme saivat uusia kokemuksia!

Amish kaupan seinällä myytäviä  barn quilteja

Aloha!

Olimme viikon Havaijilla juhlistamassa 35 vuotis hääpäiväämme kesäkuun alussa. Aurinkoa ja hiekkarantaa riitti jokaiselle päivälle. Yön ja päivän lämpötiloissa oli asteen pari eroa ja sadekin oli pieniä kuuroja, joista ei edes paljon kastunut. Oahun saari oli kaunis, jossa näkemistä ja kokemista riitti hyvin yhdeksi viikoksi.

Kävimme saarella sijaitsevassa Polynesian kulttuurikeskuksessa, jossa esitellään Polynesian saarien kulttuuria. Täytyy tunnustaa, että tuo keskus oli mielestäni matkan vaikuttavin ja mieliin painuvin paikka. Koko päivä meni siellä kierrellessä ja katsellessa, emmekä varmasti nähneet vielä kaikkea. Toisenkin päivän olisi saanut siellä kulumaan helposti.

Kulttuurikeskuksesta löytyi tilkkutöitä. Heidän perinteinen tapansa tehdä tilkkutöitä, poikkeaa länsimaalaisesta, kuten kuvasta näkyy.

Työt tehdään applikoiden ja kuvio on yhtenäinen.  Olen Katjan tilkkukurssilla tehnyt tyynyn tällä tekniikalla, joten olen hiukan kärryillä mistä heidän tilkkutekniikassaan on kysymys. Usein kuvio on yksivärinen, mutta näyttelytilasta löytyi työ, jossa oli käytetty useampaakin väriä.

Esillä oli myös perinteisiä tilkkutöitä … Suomen väreissä.

Kuvassa ohje, miten havaijilainen kuvio tehdään ja tikataan.

Matkalta tuli mukaan vähän havaijilaista kangasta  sekä ohjekirj, jossa on malleja ja ohjeita heidän perinteisiin tilkkutyömalleihinsa. Jospa sitä joskus tekisi tällaisenkin.

.