maanantai 28. syyskuuta 2020

Kone hankintoja

Joitain viikkoja sitten julkaisin fb:ssa kuvan uudesta "lelustani". Tai siis, ei se ole lelu vaan tarpeellinen väline, joka auttaa tilkkutöissä tarvittavien kangaspalojen leikkaamisessa.

Ostin, tai siis Mieheni tilasi netistä minulle tällaisen sähkökäytteisen Accuquilt leikkurin. Olin aikaisemmin osallistunut erään tilkkukaupan Zoom verkkokurssiin ko. laitteen käyttöön liittyen. Kyseinen laite on nimittäin ollut koko kevään ostoharkinnassa. Töölön Tilkkupajan Soile herätteli keväisessä  fb -päivityksessään mielenkiintoni laitetta kohtaan. Sähkömuuntajan kanssa, saan sen toimimaan myös suomalaisella sähköllä.

Ajatus koneessa on se, että erilaisten stanssien avulla kankaasta leikataan erilaisia tilkkublokeissa käytettäviä muotoja. 




Tässä kuvasarja miten kone toimii. 


Ensin asetellaan leikattava kangas stanssin päälle. Kankaita voi laittaa kuudesta kahdeksaan kerrosta päällekkäin. Kuvassa kangas on kaksin kerroin.


Kankaan päälle asetetaan tarkoitukseen suunniteltu muovialusta, ennen kuin stanssi laitetaan koneen sisään. Jos kankaan päälle laittaa pienemmän muovin kuin mikä stanssin koko on, leikkaa stanssin leikkurit vain tämän päällimmäiseksi asetun muovin kohdalta.


Kone kuljettaa stanssin "mankelin" läpi.  Stanssin sisällä olevat leikkausterät nousevat  ylös, leikaten kankaasta haluttuja muotoja. Myynnissä on myös manuaalisia, käsin pyöritettäviä laitteita, mutta tämä sähköinen toimii nopeammin. Niin kuin meikäläisellä nyt olisi kiire jonnekin 😀. Alle puolessa minuutissa koko iso stanssi on kulkenut koneen läpi.



Tässä valmiita, leikattuja 2,5 " kaitaleita. Minun stanssilla niitä saa kolme kerrallaan. Jos kangasta laitta 8 kerrosta päällekkäin, niin nopeasti leikkaantuu pitkä pätkä kaitaletta.


Sitten voin asetella kaitaleet leveys suunnassa stanssin päälle. 


Näin saadaan 2,5" X 2,5" neliöitä.  Kaitaleet voi asettaa myös esim. 45 asteen kulmaan, jollain saadaan vinokulmioita. Tällä hetkellä olen käyttänyt eniten tätä kaitalestanssia. Kuvan keltainen kangas on stanssilla leikattua ja värikkäät kankaat ovat valmiista kaupasta ostetusta kaitalerullasta. Näistä materiaaleista ompelin syksyisen kaitaliinan keittiön senkkimme päälle. Mallina sama, josta tein äitienpäivälahjat, jotka esittelin jossain edellisessä blogissani. Samaisessa blogissa oli kuva tuosta kaitale rullastakin.


Tässä kuva valmiista kaitaliinasta paikoillaan. Kuvassa on myös täältä antiikkiliikkeestä löydetty Arabian puolen litran maitokannu. Eikä maksanut paljon, vain 24 $. Kyllä sillä hinnalla täytyy suomalaiset Arabian astiat pelastaa.



tiistai 15. syyskuuta 2020

Melkein laukullinen tilkkutuliaisia

Kun viime kesänä matkustimme Suomi-lomalle, oli yksi matkalaukku varattu pelkästään tuliaisille. On siis korkea aika esitellä mitä tilkkutöitä matkalaukussamme oli. 


Tämän tilkkupeiton tein sukumme kevään ylioppilaalle. Malli on Jenny Pedigon ja ostin ohjeen toissa keväiseltä tilkkukiltamme kurssilta. Olin kysellyt ylioppilaan äidiltä, mikä olisi suosikkiväri. Turkoosi oli vastaus ja mielestäni musta-valkoinen sopi hyvin tähän moderniin tilkkupeitto malliin turkoosin kaveriksi.

Olin koko ajan nähnyt työssä puita, lehtipuita. Kun sitten aloin miettimään lahjapeitolle nimeä, suomensin blokin nimen "Urban Abacus" - urbaani helmitaulu. Nimi sopii ylioppilas lahjaan oikein hyvin. Alaluokilla käytetään helmitaulua ja ylioppilaana on saavutettu yksi etappi pitkässä tai lyhyessä opiskelu putkessa. 

Onnea vielä kevään ylioppilaalle!


Toinen tuliaispeitto oli lahja keskimmäisen tyttäreni ex-kämppikselle. Hän oli ihaillut joskus tyttärelleni tekemääni sängynpeittoa ja huokaillut, että jospa hänkin saisi tilkkupeiton. Kun tyttäreni kertoi tästä, lupasin, että jos joskus tämä neitonen menee naimisiin, teen hänelle lahjaksi peiton. 

Maaliskuussa ex-kämppis meni naimisiin ja minun oli aika toteuttaa lupaukseni. Joulun aikana olin saanut tyttäreltä vinkkejä, mitkä olisivat mieluisat värit. Ex-kämppis oli mennyt joulun alla kihloihin ja tiedossa olijo silloin, että häät olisivat keväällä.

Peittomallin valinta oli vaikeinta. Kerroin jossain kevään blogissani tilkkukaupasta ostamistani yllätyspusseista ja miten olen innostunut pussien sisältämistä tilkuista. Yhdessä yllätyspussissa oli paneelin, jossa oli erilaisia rakkauteen liittyviä tekstejä, juuri ex-kämppiksen väreillä. Reunustin tekstipaneeleita ja tein sydämiä. Siitä se sitten lähti muodostumaan, tämä häälahjapeitto.

Luovutin lahjan keskimmäisen tyttäreni häissä, jossa tämä ex-kämppis toimi kaasona.

Kuvasin nämä peiton eräänä sunnuntai iltapäivänä takaterassillamme. Siellä on puu, jossa on kuiva oksa juuri sopivalla korkeudella. Kiinnitin peitot isoilla pyykkipojilla oksaan ja otin kuvan. Samaan aikaan vastapäinen naapuri tuli grillaamaan omalle terassilleen. Kun levitin peittoa oksalle naapurin isäntä kysyi, onko jotain pahaa sattunut, kun asettelen peittoa näköesteeksi. Kerroin, että otan vain kuvaa tilkkupeitosta. Hän tuli myös esittäytymään., mutta koronan takia emme kätelleet. Tämä oli ensimmäinen kerta täällä asumisen aikana, kun vastapäinen naapuri ottaa kontaktia. Eipä ole sen jälkeen tullut juttusille, vaikka syksyn lämpiminä iltoina ollaan oltu samaan aikaan terasseillamme.


Sukuumme syntyi uusi vauva kesäkuussa ja tietenkin tein hänelle tilkkupeiton lahjaksi. Peitto valmistui paljon aikaisemmin, kuin vauva syntyi. Jo maaliskuussa. Todistettavasti  Baby boy on kelliskellyt tv-studion takahuoneessa kyseisellä peitolla, joten peitto on käytössä. Olen saanut kuvaviestin asiasta!


Baby boy:n isolle siskolle tein syntymäpäivälahjaksi pikkuisen tilkkupeiton nukkeleikkeihin. Ompelin peiton nurjalle puolelle hupun, johon nuken pää on helppo sujauttaa ja sitten kääräistä nukke-vauva peiton sisään.


Näiden esiteltyjen tilkkupeittojen lisäksi, matkassa oli pienet tupaantuliaistilkkutyöt tyttärille ja kälylle. Niistä ei vain tullut otettua kuvaa. 

Takaisinpäin tullessa tuliaismatkalaukku ei tosiaankaan ollut tyhjä, vaan täynnä kaikenlaista tarpeellista Suomesta. 



torstai 3. syyskuuta 2020

Posti kulkee sittenkin

Kevään ja kesän ajan ollaan ihmetelty postin hitautta niin täällä Amerikassa kuin Suomessakin. Korona teki omat haasteensa postin viipymiseen, varsinkin näillä mannerten välisillä lähetyksillä. Mieheni lähetti ystävälleen pienen pienen postipaketin huhtikuun lopulla. Ei alkanut kuulua pakettia perille, joten siitä tehtiin katoamisilmoitus. Pakettia ei näkynyt postin  paketin seurannassakaan. Kesäkuussa se vihdoin saapui ehjänä perille Suomeen. Paketti oli matkustanut Japanin kautta Suomeen. Viikkoja paketin saapumisesta perille, tuli Amerikan postilta tiedote, etteivät löydä kyseistä pakettia. Kumma juttu, etteivät löytäneet pakettia!

Minä tein äitienpäivälahjat Äidilleni sekä Anopilleni ja suurin toivein lähetin ne Suomeen. Jos vaikka äitienpäivän tienoilla olisivat perillä.  Eivät olleet! Mekin ehdimme Suomeen lomalle ja sieltä pois, ennen kuin äitienpäiväpaketit saapuivat perille.

Lähetin tyttärien häihin hääkoristeita, kun oli vielä epävarmaa pääsemmekö itse lähtemään noihin juhliin ollenkaan. Keskimmäisen tyttären paketti ehti hyvin ajoissa, samoin Kuopuksen toinen paketti. Hänelle piti lähettää oikein kaksi paketillista tavaraa. Se toimitettiin pikapakettina kotiovelle. Toinen hänelle lähettämäni paketti tuli perille tänään. Hiukan myöhässä, sillä häistäkin on kulunut jo kuukausi.

Koska äitienpäiväpaketit ovat viimein saapuneet perille voin julkaista kuvan, millaiset kaitaliinat äideille tein. Tässä ne ovat kuvattuna terassillamme olevien keinutuolien päällä.

Tässä samalla mallilla itselleni tekemä kaitaliina. 

Mallin on tilkkukiltamme oma malli. Ohjetta piti myydä tämän syksyn isossa tilkkunäyttelyssä. Koronan takia näyttely kuitenkin siirtyi virtuaaliseksi näyttelyksi nettiin.  

Mallin ohje oli hiukan haasteellinen.  Ihan ei englanninkielitaitoni riittänyt ymmärtämään kaikkia tekstiä. Onneksi ymmärrän numeroita ja kuvia katsomalla pääsin selville mitä palaa kulloinkin ohjeissa tarkoitettiin.

Tässä kuvassa ovat jo seuraavan kaitaliinani materiaalit. Thanksgiving eli Kiitospäivä on tulossa ja tarkoitukseni on ommella keittiön pöydälle tuohon juhlaan sopiva, syksyn värien sävyinen liinan.

"Joka lapsia hellii ja leirillä kellii..."

Kovin on ollut hiljaista tällä blogissa viime aikoina. USA:n koti pakattiin konttiin joulukuussa ja viikkoa ennen joulua palattiin koti-Suom...