torstai 3. syyskuuta 2020

Posti kulkee sittenkin

Kevään ja kesän ajan ollaan ihmetelty postin hitautta niin täällä Amerikassa kuin Suomessakin. Korona teki omat haasteensa postin viipymiseen, varsinkin näillä mannerten välisillä lähetyksillä. Mieheni lähetti ystävälleen pienen pienen postipaketin huhtikuun lopulla. Ei alkanut kuulua pakettia perille, joten siitä tehtiin katoamisilmoitus. Pakettia ei näkynyt postin  paketin seurannassakaan. Kesäkuussa se vihdoin saapui ehjänä perille Suomeen. Paketti oli matkustanut Japanin kautta Suomeen. Viikkoja paketin saapumisesta perille, tuli Amerikan postilta tiedote, etteivät löydä kyseistä pakettia. Kumma juttu, etteivät löytäneet pakettia!

Minä tein äitienpäivälahjat Äidilleni sekä Anopilleni ja suurin toivein lähetin ne Suomeen. Jos vaikka äitienpäivän tienoilla olisivat perillä.  Eivät olleet! Mekin ehdimme Suomeen lomalle ja sieltä pois, ennen kuin äitienpäiväpaketit saapuivat perille.

Lähetin tyttärien häihin hääkoristeita, kun oli vielä epävarmaa pääsemmekö itse lähtemään noihin juhliin ollenkaan. Keskimmäisen tyttären paketti ehti hyvin ajoissa, samoin Kuopuksen toinen paketti. Hänelle piti lähettää oikein kaksi paketillista tavaraa. Se toimitettiin pikapakettina kotiovelle. Toinen hänelle lähettämäni paketti tuli perille tänään. Hiukan myöhässä, sillä häistäkin on kulunut jo kuukausi.

Koska äitienpäiväpaketit ovat viimein saapuneet perille voin julkaista kuvan, millaiset kaitaliinat äideille tein. Tässä ne ovat kuvattuna terassillamme olevien keinutuolien päällä.

Tässä samalla mallilla itselleni tekemä kaitaliina. 

Mallin on tilkkukiltamme oma malli. Ohjetta piti myydä tämän syksyn isossa tilkkunäyttelyssä. Koronan takia näyttely kuitenkin siirtyi virtuaaliseksi näyttelyksi nettiin.  

Mallin ohje oli hiukan haasteellinen.  Ihan ei englanninkielitaitoni riittänyt ymmärtämään kaikkia tekstiä. Onneksi ymmärrän numeroita ja kuvia katsomalla pääsin selville mitä palaa kulloinkin ohjeissa tarkoitettiin.

Tässä kuvassa ovat jo seuraavan kaitaliinani materiaalit. Thanksgiving eli Kiitospäivä on tulossa ja tarkoitukseni on ommella keittiön pöydälle tuohon juhlaan sopiva, syksyn värien sävyinen liinan.

1 kommentti:

  1. Kiva malli ja kauniit liinat!
    Nykyään saa kyllä miettiä onko muuta mahdollisuutta lähettää pakettia kuin posti. Saa varautua siihenkin että se jää teille tietämättömille. Onneksi pakettisi kuitenkin löysivät perille:)

    VastaaPoista

"Joka lapsia hellii ja leirillä kellii..."

Kovin on ollut hiljaista tällä blogissa viime aikoina. USA:n koti pakattiin konttiin joulukuussa ja viikkoa ennen joulua palattiin koti-Suom...