Kotiin on palattu

Edellisestä postauksestani onkin jo aikaa. Viimeisen karanteenipäivän tunnelmat Suomessa olen viimeksi postannut ja nyt olemme taas karanteenissa. Tällä kertaa olemme kuitenkin kotona Genevassa ja vapaaehtoinen karanteenimme on loppu suoralla. Suomessa olimme melkein kaksi kuukautta. Siinä ajassa ehdittiin viettää kahdet häät (nyt on kaikki kolme tytärtä onnellisesti naimisissa 😍) yhdet 160 v. synttärit, yhden muuton, käydä parilla musakeilalla, nähdä ystäviä ja nauttia Suomen kesästä. Vanha Ferkku traktori sai uudet pyörät ja pääsi vähän ajelullekin. Lincoln hääautoa korjailtiin monena päivänä, kunnes viimeisten häiden jälkeen ajettiin vuokratalliin odottamaan ensi kesää.

Lähtiessämme juhannuksena Suomeen, emme tiennet milloin ja miten pääsemme palaamaan takaisin.  Toivoimme, että korona virus hellittäisi ja USA avaisin rajat suorille lennoille Schengen alueelta, mutta toisin kävi. Tautiluvut kasvoivat ja meidän huolemme kotiin paluusta lisääntyivät. Toki oli mukavaa olla Suomessa, lapsuuden kodissaan, mutta oma koti on aina oma koti. Eläminen toisten nurkissa, omat tavarat matkalaukuissa, alkaa pitkän päälle ahdistamaan.

Sitten heinäkuun puolessa välissä tuli tieto, että konsulaatista voisi hakea lupaa paluuseen USA:han tietyin perustein. (Esim. olet terveydenhoito henkilökuntaa tai bisneksien kautta tärkeä henkilö Amerikkalaiselle yritykselle.) Mieheni laittoi hakemukset sisään, amerikkalaisen yrityksen kirjoittaman kirjeen saattelemana. Ja sitten odotettiin! Kaksi viikkoa oli kulut, eikä tietoa hakemuksen hyväksynnästä tai hylkäyksestä alkanut kuulua. Aloimme suunnitteella lentoa Turkkiin. Siellä 14 päivää hotellissa karanteenissa ja sitten suora lento USA:n. Mieheni turkkilainen ystävä viestitteli, etteivät koronatapaukset ole niin alhaisia, kun julkisesti annetaan ymmärtää. Ei oikein innostanut ajatus lentää Turkkiin. Myös Dubai ja Japani olivat mahdollisia, mutta toiveena oli päästä kotiin mahdollisimman nopeasti.

Pakkailin hissukseen laukkuja ja sovittelin, mahtuvatko Suomi-ostokset laukkuihin. Keskiviikko iltapäivällä neljän jälkeen tuli tieto, että meille on lupa myönnetty. Viimeiset hyvästelyt lähisukulaisten kanssa ja torstai illalla junalla etelään.  Perjantai aamulla klo 8 lähti lento Helsingistä Lontooseen. 7 tunnin odotus Lontoon kentällä ja perjantaina klo 20 paikallista aikaa, olimme kotona. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Nyt olemme taas karanteenissa. Maskin kanssa käyty kaupassa,  frisbeegolfia käyty heittelemässä ilman maskia samoin kuin pelaamassa minigolfia. Suomen tuliaiset vietiin ystäville maskien kanssa turvavälejä noudattaen. Turhia kontakteja muiden ihmisten kanssa on vältelty. Karanteeni loppuu tämän viikon perjantaina ja olemme terveitä.

Mieheni tekee töitä, mutta nyt inhimilliseen aikaan ja minä olen ommellut tilkkuja. Loman aikana tuli fb:ssa katseltua erilaisia mielenkiintoisa blokkimalleja ja yhtä niistä kokeilin heti kotiin päästyämme. Hiukan arvelin miten tuo musta kangas sopii kirkkaiden neliöiden taustalle. Mustan kankaan kukat ovat ns. murrettuja värejä. Ei paha; näin kokeiluna ihan ok. Tein myös valmiiksi keväällä aloittamani lahjapeiton tilkkupinnan, mutta siitä kuvia myöhemmin.

Suomesta ostin Suuren Käsityö -lehden, koska yhden hinnalla sai kaksi lehteä. Se on muuten lehti, jota täällä kaipaan. Mumman ko. lehdet viimeisen vuoden ajalta, tuli selattua monta kertaa Suomi -loman aikana. Heinäkuun numerossa oli ohje kangaskoriin, joka oli ommeltu tilkkuista ja tikattu intialaisella kantha -kirjontatekniikalla. Jo Suomessa päätin kokeilla tuon mallin. Blokkikokeilusta jäi leikattuja pikku nelijöitä tähteeksi, ompelin niistä korin tilkkupinnan. Mihin koria tarvitsin, ei heti tullut mieleen. Sitten keksin säilyttää siinä varavessapaperirullia makuuhuoneemme vessan kaapissa. Sorry, kori ei siis ole näkyvillä vaikka mielestäni onnistuikin hyvin. Korin käyttötarkoitus voi vielä muuttua monta kertaa.

PS. Tekaisinhan mä tämmöisen Pikku Tassu vauvan peitonkin Kirkon tilkkupiiriin. Koskahan sekin toiminta alkaa?