Corona Borealis, suomalainen mysteeritilkkutyö

 Olen taas osallistunut  mysteeritilkkutyö ompeluun. Tai siis keväällä se jo tapahtui, mutta valmiiksi peittoni ompelin lomareissuumme jälkeen. Tällä kertaa mysteeri oli suomalaisen Paula PeeKaa Vainion tilkkumysteeriin. Kerran viikossa Paula julkaisi mysteeriompeluun osallistujille ohjeen mitä tehdään seuravaksi. Ohjeet pystyi tulostamaan ja viikonloppuna oli vielä mahdollisuus seurata  livelähetystä, missä Paula kertoi suullisesti, mitä  ja miten kyseinen blokki tai sen osa tehdään. Minä katselin videot jälkikäteen, sillä livelähetyksen alkaessa Suomessa, olin vielä unten mailla.

Olipa mukavaa! Ohjeet suomeksi, yes! Paulan tarkat ja selkeästi ymmärrettävät ohjeet, 2 X yes! Hyviä vinkkejä ja huomioita livelähetysten aikana, yes! Opin taas uusia asioita tilkkuilusta, kuten aina tilkkukursseilla käy, yes!  Fb:ssa oli tilkkumysteeriin osallistujille omat suljetut sivut ja siellä jaettiin kuvia ja kommentteja omien mysteerien etenemisestä. Jotkut ovat jo ommellet mysteerityönsä jo valmiiksi, osa ei ole vielä aloittanutkaan. Kaikki vaihtoehdot olivat mahdollisia.

Tilkkumysteeri kesti pääsiäisestä juhannukseen. Tilkkutyön nimi oli Pohjan Kruunu, Corona Borealis. Pääsiäispyhinä kääntelin kangasvarastoani ja löysinkin 13 tarvittavaa kangasta. Matkan varrella pari kangasta vaihtoi paikkaa ja yhden valitsemani kankaan vaihdoin kokonaan uuteen (= ostin kaupasta uuden, joka sopi paremmin). Aluksi valitsemani kangas ei sopinut suunniteltuun paikkaansa. Huomasin asian kun aloin kokoamaan blokkeja. Taas syntyi mokapaloja , mutta eiköhän nämäkin paikkansa löydä. 

Mysteeriompelun edetessä, olin epäileväinen, miten valitsemani värit toimivat yhdessä. Kun sitten juhannuksen alla olin saanut blokit valmiiksi ja ommeltua ne kokonaiseksi tilkkupinnaksi, en epäillyt enää yhtään. Ihanan raikas tilkkutyö oli syntymässä. 

Juuri ennen lähtöämme lomareissulle vein tilkkupintani tikattavaksi ja kun palasimme kotiin, tikkaus oli valmistunut. Sitten vain reunan kanttaus, nimilapun ompelu ja peitto oli valmis. 

Saanko esitellä ... minun Pohjan kruunustani  tuli "MidWest Crown - keskilännen kruunu". 

Olen hyvin tyytyväinen valmiiseen peittoon. Peitto on parisängyn kokoinen ja on kolmas iso peitto, jonka olen tänä vuonna ommellut. 

Valmistumiskuvia peitosta kävimme ottamassa lähellämme olevassa lasten leikkipuistossa. Sieltä löytyi myös koivu, jonka juurella piti tietenkin ottaa lisää kuvia. Ihan vain siksi, että koivut liittyvät suomalaisuuteen ja peitto on minun ensimmäinen suomalainen mysteeritilkkutyö.

Kuvat otti Mieheni, minä toimin assistenttina ja annoin ideoita millaisia kuvia haluaisin. 

Valmispeitto ei ole vielä päässyt sänkymme päälle vaan on olohuoneessa sisustustikkaillani käärittynä. Siltä se otetaan, avataan ja esitellään vieraille.

Minä niin tykkään tästä tilkkupeitosta!

Tilkkuja lännen reissulta

 Edellisessä postauksessani kerroin meidän roadtripistämme länteen, sen huippu kohdista. Jätin tietoisesti kertomatta tilkkuiluun liittyvät asiat, joten "raporttia" niistä tulee tässä.

Roadtrippimme ensimmäinen kohde oli Iowan tilkkumuseo. Jo keväisellä reissullamme Kansan Cityyn bongasin moottoritiellä ko. museon mainoksen ja käännyimmekin liittymästä mennäksemme sinne. Tarkistin aukioloajat Googlesta ja museo olisi mennyt kiinni puolen tunnin kuluttua. Ei kannattanut lähteä sinne suuntaan. Siksi tämä kohde siirtyi kesän reissulle. 

Museo löytyi helposti ja teimme Mieheni kanssa suunnitelman. Hän lähti tutustumaan viereisessä korttelissa olevaan näyttelijä John Waynen museoon ja minä tänne. Hän tuli kyllä museostaan aikaisemmin pois kun minä täältä.

Museo oli yllättävän pieni. Vain yksi korkea huone ja pieni parvi. 

Museossa oli esillä New Yorkin tilkkukillan 40 -vuotis juhlanäyttely. Siksi kaikkien näyttelyssä olleiden töiden koko oli 40" X 40". Työt olivat tyyliltään moderneja. Hienoja ja taitoa vaativia töitä kuitenkin. Esimerkiksi tämä.

Charlotte; Rachel Dorr

Työn tausta oli ommeltu pienistä trikootilkuista, jotka olivat vanhoista tytön vaatteista ja tytön kuvaan oli käytetty puuvillakankaasta. Hyvä idea ja ihana työ.  

Terra Firma; Iris Goven

Life Begins at 40; Robin Schwalb

Renewall Xll; Randy Frost

Museo osuus oli keskittynyt tilassa olevalle parvelle. 

Parven alla oli pieni kirjasto, josta sai lainat tilkkuaiheisia kirjoja.

(En lainannut!)

Parvella oli vitriinissä näyttely, jossa oli erilaisia kankaista tehtyjä kasvomaskeja. Oltiin siis ajanhermolla. Hienoja ja taidolla tehtyjä maskeja. Ei käytännöllisiä, mutta oivaltavia ja hauskoja.

Museossa oli myös pieni myymälä, jossa tein mukavia ostoksia. Niin ja museon vieressä olevasta kangaskaupasta tarttui mukaani myös jotain pientä. Kuten monesta muustakin kangaskaupasta, joissa matkallamme käväisin.

Amerikan alkuperäisväestö eli tunnetummin intiaanit ovat tehneet ja tekevät tilkkutöitä. Heidän yleisin mallinsa oli vinoneliöistä tehty tähti. Työt, joita näin, eivät olleet kovin värikkäitä. Ei siis montaa eri väri, vaan hillitysti paria kolmea eri väriä, kuten tässä kuvassa.

Ihastelin alkuperäisväestön taidokkaita helmikoristeitaan. 

Kuvassa on pitkulaisilla helmillä kirjailtu  naisen puvun etukappale.

Ihmettelen, mistä he ovat näitä helmiä valmistaneet ja millä ne on värjätty? 

Muovisilta ne näyttävät, mutta ei tuohon aikaan ole ollut muovia. Tähän "ongelmaan" en ole saanut vielä vastusta, enkä tajunnut kysyä museossa.

Tai oikeasti se olisi mennyt niin, että mieheni olisi kysynyt. Oma kielitaitoni, ei olisi riittänyt niin pitkälle.

Napeilla koristeltu pieni tilkkutyö. Työ oli katon rajassa, joten en saanut oikein kunnon kuvaa, mikä tämä alun perin on ollut. Nappikoristelu oli mielestäni hauska idea.

Reissulla tuli nähtyä maailman suurin lehmä ja maailman suurin buffeli. Ne olivat lasikuidusta tehtyjä ja maalattuja, mutta pitihän ne käydä katsomassa. Amerikassa kun kaikki on suurta, sanotaan.  
Mieheni näki moottoritien reunassa mainoksen "Suurin tilkkutyö kauppa". Kauppa ei mainostanut itseään maailman suurimpana, mutta Midwestin (keskisen lännen) suurimpana. Googlasin paikan ja sillä halusin käydä.

Kauppa oli kyllä suurin tilkkukangas kauppa, jossa olen koskaan käynyt. Huoneita tuntui vain riittävän ja riittävän. Jokaiselle kangasmerkille oli varattu oma huone tai selkeästi oma iso osasto. Kankaat oli kauniisti ja houkuttelevasti aseteltu esille.  Huokailin ja kuljeskelin. Tämä paikka on tilkkuilijan taivas.

Valmiita malleja löytyi seiniltä ja niiden läheisyydestä valmiita pakkauksia töissä käytetyistä kankaista. Valmiita tilkkutöitä oli myös myytävänä. Tilkkutöitä oli myös vessassa (naisten vessassa 😃) ja isossa kahviossa kaupan eteisessä. Jostain syystä Mieheni istui kahviossa aika kauan, ensin kierreltyään hiukan kansani kauppaa.  Soin hänelle omaa aikaa somen seurassa mielihyvin!

Tässä olivat kaupan ostoskärryt.

Minä tyydyin koriin ja se oli kyllä aika täynnä kun kassalle asti pääsin. 

Tämä kauppa oli kyllä yksi  yksin  niistä lukuisista WOW paikoista, joita tällä lännen roadtripillämme koin.

 

Go West

1980 - luvulla Pet Shop Boys yhtye lauloi "Go West" (suom. Mene Länteen). Tänä kesänä tottelimme tuota käskyä. Päätimme tehdä Mieheni kesäloman aikana roadtripin eli automatkan läntiseen osaan Amerikkaa. Reissukartallamme oli paljon käymättömiä osavaltioita juuri sillä suunnalla. Varasimme reissuun aikaa kolme viikkoa, joista yhden viikon päätimme olla majoittuneena RCI lomaosakkeessa Renossa. Viime vuodelle varattu viikkomme kun peruuntui koronan takia.

Maileja reissullemme kertyi yli kuusi tuhatta, joista suurimman osan Mieheni ajoi. Hatun nosto hänelle! Nähtiin erilaisia maisemia, vuoristoja, tasankoja. Tyynen meren rantoja, vuoriston kirkkaita jokia. Intiaani ja uudisraivaaja kulttuuria. Kiehtovaa ja mielenkiintoista.

Turistinäkökulmasta esittelen muutamia itselleni reissun huippuja.

Lähdimme reissuun USA:n itsenäisyyspäivän aattona. Olimme aikaisin liikenteessä varsinaisena itsenäisyyspäivänä ja satuimme hiukan ennen puolta päivää johonkin pikku kaupunkiin Iowassa. Pääsimme seuramaan itsenäisyyspäivän paraatia. Liikkeellä oli erilaisia kulkuvälineitä, vanhoja autoja ja traktoreita. Karkkeja lenteli kuten Suomessa penkkariajeluilla. 

Mount Rushmore Etelä-Dakotan osavaltiossa on ollut se nähtävyys, jonka olen halunnut nähdä täällä Amerikassa asuessani. Olihan nämä presidenttien päät aika vaikuttavat! Maan edellinen presidentti haaveili omasta kasvokuvastaan tuohon viidenneksi, mutta onneksi niin ei tule tapahtumaan. Toivottavasti!

Mount Rushmoren maisemat toivat mieleen kotoisat mäntymetsät ja vuoret. Vaikka näkymät olivat hiukan valtaisammat kuin kotiseutuni "suurella" Käräjävuorella.

Amerikassa on paljon luonnonpuistoja, joihin pääsee ajelemaan autolla ja tietysti myös vaeltelemaan. Villieläin luonnonpuistossa näimme mm. biisonilaumoja todella läheltä. Biisoni sonni on kunnioitusta herättävän kokoinen. Kun kaksi heistä alkoi kisailemaan, tanner tömisi ja hiekka pöllysi. Laitoin hiljaa auton ikkunan kiinni ja pyysin Miestäni ajamaan pois. Vaan, eipä siinä olisi auton pellit paljon painaneet, jos nämä eläimet olisivat päättäneet tulla autoa koettelemaan.

Kuvassa bootsi taidetta Cheyennen kaupungissa Wyomingin osavaltiossa. Vanhassa kaupungissa oli jokaisessa kadun kulmassa eritavalla maalattu iso bootsi. Hauska idea! Rapid Cityssä  Etelä Dakotassa oli keskikaupungin risteyksissä presidenttien patsaita. Kaikkia ei ehditty käydä katsomassa, sillä ukkoskuuro yllätti. 

Kun lapset olivat pieniä, varsinkin 

Esikoisemme oli rakastunut piirrettyyn Pikku Tassu dinosaurus videoon. Kuvassa suuri laakso häämöttää Coloradossa. Laaksosta on löytynyt oikeita dinosauruksen luita. Me ei kuitenkaan lähdetty niitä katsomaan, maisemien ihailu riitti. Tämä kuva on omistettu Esikoiselle! "Äiti, suuri laakso, ne löysi suuren laakson!" 

Utahin Salt Lake citystä kun ajettiin länteen päin, tein varressa oli jotain valkoista... kuin lunta mutta se oli oikeasti suolaa. Bonneville Salt Flats on suolaksi kuivut järvi, jonka päälle pääsi omalla autolla ajelemaan. Ei kokeiltu nopeusennätystä, vaikka niitä tällä järvellä tehdään.

Ilma suolajärvellä oli kuumaa ja kuivaa.

Nähtävyys, jotka ehdottomasti halusin nähdä, oli San Franciscon kaupunki ja sen Golden Gate silta. Risteilyllä seilasimme sillan alta ja pilvet peittivät sillan, mutta seuraavana päivänä oli selkeämpää kun ajoimme sillan toiselle puolelle. Vietimme pari päivää kaupungissa vilvoittelemassa; kaupungissa oli huomattavasti viileämpää kuin mantereella.

Jim Hendrixin kodin nurkilta löytyi mielen kiintoisa turistikauppoja. Peace and Love (rauhaa ja rakkautta), hippiaate oli voimakkaasti esillä. Marisätkät tuoksui ja kaduilla makoili kodittomia. 

Länsi rannikon ranta on jylhää ja kalliosta. Aallot tyrskysivät ja aurinko paistoi lämpimästi. Poukaman jälkeen ilmestyi aina vain kauniimpi kallioinen poukama. Mieheni, joka harrastaa valokuvausta pysähtyi tuon tuotakin ottamaan valokuvia näistä maisemista.

Ajoimme länsirannikolle Genevasta katsottuna "eteläisten" osavaltioiden kautta (Iowa, Nebraska, South Dakota, Wyoming, Colorado, Utah). Nevadan Renossa viivyimme viikon, käyden siitä San Franciscossa ja Lake Tahoella (iso kirkas vesinen järvi Renon lähellä).  Pohjois Kalifornian rannikkoa pitkin Oregoniin, pieni koukkaus Washingtonin puolelle, Montanan kautta Idahoon. Montanan puolella nähtiin savuavia metsiä, mutta onneksi ei eksytty keskelle metsäpaloja. Sitten oli vuorossa North Dakota ja  Wisconsin. Siinä osavaltiot, joilla tuli käytyä.  

Pohjoisella paluureitillä ei ollut etukäteen suunniteltuja paikkoja, missä olisimme halunneet käydä. Pysähdyimme kun vastaan tuli jotain mielenkiintoista. Facebook ystäviltä tuli myös hyviä vinkkejä missä kannattaa käydä.

Pikkuhiljaa vuoret muuttuivat matalimmiksi ja maisema alkoi muistuttaa tuttua lakeutta. Kotiin Illinoisiin oli mukava palata 22:n reissupäivän jälkeen. 

Siis mitä, eikö yhtään tilkkukauppaa tai tilkkumuseota osunut matkalle? Osui toki ja niissä käytiinkin. Niistä kerron seuraavassa blogissa.