Pääsiäinen St Louisissa

Pääsiäisen vietimme St Louisissa, joka on n. viiden tunnin ajomatkan päässä Genevasta,  Missourin ja Illinoisen rajalla. Olemme käyneet ko. kaupungissa kymmenen vuotta sitten Road 66 reissullamme, mutta silloin ajoimme kaupunkiin muuta reittiä kuin alkuperäistä tietä numero 66.  Tällä kertaa ajoimme suurimmaksi osaksi Road 66 ja nautimme maisemista. Luonto oli vihreämpää mitä etelämmäksi ajoimme. Ihastelin preerian tasaisuutta, lakiaa. Siinä pohojalaasen silmä lepäs! Välillä  näkyi farmeja, suuria maatiloja, mutta peltotöihin eivät paikalliset maanviljelijät olleet vielä päässeet. Osa pelloista olivat hyvinkin märkiä.

Edelliseltä reissulta Miestäni oli jäänyt kaivelemaan St Louisin suurin nähtävyys, Eero Saarisen suunnittelema suuri metallinen kaari, Gateway Arch. (Mc Donald`sin kaaren näköinen rakennelma.) Road 66 reissulla ei Archissa käyty, joten se oli pääsiäisreissumme ehdoton käyntikohde. Pitkänä perjantaina kiersimme kaaren alla olevan näyttelyn ja kävimme katsomassa kaupunkia kaaren huipulla olevista ikkunoista. Aika huissi kokemus!

Perjantai iltana olimme elämäni mahtavimmassa pitkäperjantain jumalanpalveluksessa. Anthony  Gomes`n bändin entinen rumpali Freddy, (bändi, joka yöpyi meillä pari kesää sitten)  kutsui meidät kotikirkkoonsa jumalanpalvelukseen. Ja  huh huh! Oli kyllä sellaista musiikin ja puheiden ilottelua, että oksat pois! Oli näytelmää, elokuvan pätkää, mustien vauhdikasta gospelmusiikkia ja väkevää saarnaa.

Jumalanpalveluksen teemana oli Jeesuksen seitsemän sanaa ristillä. Jokaisesta "sanasta" eri pastori piti puheen. Siis seitsemän pastoria saarnasi, mutta tyyli ja pituus oli aivan eri kuin Suomen luterilaisessa kirkossa. Kaksi ja puoli tuntia meni yhdessä hujauksessa.  Jos tuo mitä koettiin ja nähtiin, oli pitkäperjantain surua ja murhetta, niin millainen meno mahtoikaan olla itse pääsiäisaamuna!

Meidän pääsiäisaamumme valkeni surullisissa tunnelmissa. Lauantai illalla kuopuksemme soitti, että Santulla, koirallamme, joka asuu hänen luonaan, ei ole kaikki hyvin. Santun takajalat olivat halvaantuneet. Oli siis tullut  aika päästää Santtu kivuistaan. Eläinlääkäri tuli sunnuntai aamulla syntymäkotiini antamaan Santulle vapauttavan ruiskeen.  Onneksi kaikki tyttäret olivat paikalla ja saivat rapsutella Santtua viimeiseen henkäykseen asti. Santtu sai kuolla tutussa paikassa, rakkaiden ihmisten ympäröimänä.

Perikunta hautasi Santun tontillamme olevaan metsään. Ruumis on haudassa, mutta Santtu itse juoksentelee vihreillä niityillä koirien taivaassa. Tämä lapsenomainen ajatus tuo lohtua ikävään.

Suru jäi tämän pääsiäisen päällimmäiseksi tunteeksi, vaikka Jeesuksen ylösnousemus on riemun ja ilon aihe. He is Risen! Hän on ylösnoussut!

Kiitos keskimmäiselle tyttärelle kuvista!

Jotain muutakin kuin tilkkuja

Suomessa ollessani ihailin Piirakka villasukkia. Malli näytti facebookin kuvissa niin vaikealta, että en heti uskaltautunut sitä kokeilemaan. Marttojen nettisivuilta löysin ohjeen, joka ei yllätyksekseni ollutkaan vaikea. Kuvassa on ensimmäinen pari, jonka tein Suomesta tuomistani langoista. Odottavat vielä päättelyä ja höyrytystä. Nyt on toinen pari jo puikoilla. Niihin löysin langan Goodwill kirpparilta. Kokonaisen dollarin maksoi kaksi kerää, ihan hyvää sukkalankaa.

Goodwill on suosikkipaikkani kirppareista. Varsinkin St Charlessa olevasta Goodwillista löytyy melkein aina tilkkukankaita tai muuta tilkkuiluun liittyvää tarviketta. Kirppari on lähellä asuntoaluetta, jossa oli väliaikainen asuntomme tammikuussa.







Noin kuukausi sitten teimme Mieheni kanssa viikonloppureissun Beloittiin Wisconsin puolelle. Sunnuntaina kävimme kierrätysliikkeessä, jossa oli kierrätysmateriaalista tehty uusia tavaroita. Minä löysin harmaasta laudasta tehdyn linnunpöntön. Siinä ihana koriste meidän "isoon" puutarhaan.

Mallailin pöntölle paikkaa patiollamme ja totesin, että harmaa väritys ei ole hyvä. Siispä seuraavalla kerralla Joannassa (askartelu ja kangaskauppa) käydessäni, tutkin poistohyllyjä ja löysin kivoja värejä, joilla voisi linnunpöntön maalata. Maitomaalilla maalasin seinät ja katon. Mieheni oli ostanut tummaa petsiä omaa projektiaan varten talvella. Sillä maalasin pöntön jalan. Kukkasia maalasin akryylimaaleilla. Pöntöstä tuli kiva, kunnes Mieheni lakkasi sen mattasuihkelakalla. Maitomaali reagoi oudosti lakan kanssa. Maalinpintaan tuli vaaleita, maidon näköisiä laikkuja. No, kelpaa se tämän kesän. Ensi kesäksi se täytyy maalata kuitenkin uudelleen. Silloin käytän jotain muuta lakkaa.

Pääsiäiseksi tein kangaskulhoja. Ohjeen löysin Katrin Tilkkukauppa blogista. Yksi kulhoista jäi pääsiäismunineen Tarjalle Napervilleen  muistoksi  Finnladyen tapaamisesta. Toinen on ollut omalla keittiönpöydällämme pääsiäisen ajan. Kummallisen hyvin ovat munat siinä säilyneet. Kulho oli mukanamme St Louisissa, jossa vietimme pääsiäisenpyhät. Pieniä pääsiäismunia riittää vieläkin. Kaksi kulhoista odottaa vielä sijoituspaikkaansa.





Kangaskulhoja tehdessä kankaasta jäi pieniä tilkkuja, joita en 


malttanut heittää roskiin. Tilkuissa oli  vanu silitettynä nurjalle puolelle. Tein näistä "ilman ilkeistä" pikkupaloista pussukan, jossa kulkeutuivat pääsiäismatkalla kännykän ja tabletin laturit. Käyttötarkoitus siis löytyi tällekin pussukalla.

Keväisessä puistossa

Viime viikon maanantaina täällä Genevassa oli todella keväisen lämmin päivä. Nostin keinutuolin terassille, istuskelin auringoissa ja kuuntelin lintujen laulua. Kevät oli vihdoin tullut!

Muistin nähneeni jostain Genevan matkailumainoksesta, että jossain Fox Riverin (joen) rannalla on puisto, jossa on vanha tuulimylly. Kyseistä puistoa olivat myös täällä asuvat ystävämme kehuneet. Koska Mieheni oli Chicagossa messuilla, oli minulla autokin käytössä. Googlaamalla puisto ja reitti sinne löytyivät. Sinne siis, nauttimaan keväisestä auringon paisteesta.

Olipa ihana puisto! Luonto ei oikein vielä vihertänyt mutta linnut lauloivat  … ja hanhet kaakattivat. Puistossa oli asfaltoitua polkua, jota pitkin oli helppo kävellä. Välillä piti poiketa rantaan katsomaan joen virtausta ja ihmettelemään kasvillisuutta. Puistossa on japanilainen puutarha, jota vielä siivoiltiin talven jäljiltä. Puutarha aukeaa toukokuun puolessa välissä. Se vaikutti niin ihanalta, että tulen vierailemaan siellä vielä monta kertaa.

Jokirannassa oli pieni majakka kohdassa, 
jossa joki tekee pienen mutkan.

Alueen on aikaisemmin omistanut George Fabyan, joku paikallinen kuuluisuus. Hänen perheensä kotitalosta on tehty museo ja sekin aukeaa vasta toukokuussa. Museon takaa aukeava rinne oli sinisenä keväisiä skilloja. Puisto oli juuri niin ihana kuin näin alku keväästä saattaa olla.  Puistossa on grillauspaikkoja ja penkkejä. Kesällä tänne piknikille. Puiston kohdalla, ison tien toisella puolella on metsäpolku. Se onkin seuraava tutustumisen kohde, kunhan ilmat sallivat.

Se tuulimyllykin löytyi!

Puistossa vastaan tuli paljon koiran ulkoiluttajia, pyöräilijöitä ja kävelijöitä. Ensimmäinen kävelijä ohitti minut takaapäin ja tervehti. Hetkinen! Hän sanoi: "Hello!" ja kysyi mitä kuuluu. Siis apua, täällä Amerikassa tervehditään tuntemattomia ihmisiä lenkkipolullakin!
Olen juuri ja juuri oppinut siihen, että kauppaan mennessä kassahenkilökunta tervehtii. Joissain isoissa kaupoissa on ulko-ovella ihminen tätä tehtävää varten; toivottamassa asiakkaat tervetulleeksi  kauppaan ja kysymässä mitä kuuluu. Usein he ovat iäkkäitä, liekö kaupan vanhoja työntekijöitä, jotka on siirretty kevyempiin työtehtäviin.

Suomessa saattoi käydä kaupassa ilman ettei tarvinnut puhua kenellekään . Saatikka pururadalla. Siellä ventovieraan ihmisen kohdatessa, lisätään vauhtia tai näprätään puhelinta, ettei tarvitse sanoa mitään toiselle ihmiselle. Täällä on siis opeteltava puistossakin tervehtimään vastaantulijoita, jottei vaikuta  epäkohteliaalta.

Valmistakin on saatu aikaan

Facebookissa olen jakanut kuvia kahdesta tilkkupinnasta, jotka olen täällä Amerikassa tehnyt. Mallit ovat löytöjä internetistä. Minulla ei ole ollut  näihin tilkkublokkeihin ohjetta; olen vain itse miettimällä ja kuvaa katsomalla päätellyt miten ne tehdään. Löysin sydänpeittoon ohjeenkin, jonka olisi 10 dollarilla voinut tilata. Kannustava Mieheni totesi, minun pystyvän toteuttamaan mallin ilman ohjettakin.  Ja niinpä sitten vain kokeilemaan ja tekemään. Ei ollut kovin vaikeaa.  

Nyt olen tehnyt molemmat peitot valmiiksi; laittanut vanun vuorin ja tilkkupinnan väliin, tikannut tikkaukset ja kantannut reunat.

Molemmissa peitoissa olen harjoitellut tikkaamista omalla ompelukoneellani. Suomessa olisin ehkä vienyt tilkkupeitot Töölön Tilkkupajalle tikattavaksi, mutta näihin kokeilin omia konetikkaustaitojani. Tiedän kyllä paikan täältä Chicagon alueeltakin, johon peiton voi viedä tikattavaksi, mutta teen sen vasta isomman peiton kanssa.

Tässä sinisessä peitossa on valkoisen puhekuplan sisällä punainen sydän. Peitolla ei ole nimeä. Punaisissa sydämissä on valkoisia palloja. Kuvassa yksiväriseltä näyttävässä kankaassa ne ovat pieniä. Halusin peitolle värikkään reunan ja siksi tein sen sydän kankaista, jotka sain kulumaan samalla kulumaan loppuun.  

Sydämet tikkasin ympäri punaisella langalla ja sinisiin väleihin vapaasti mutkia ja sydämiä sinisellä langalla. Tämä on sitä ns. vapaata tikkausta. Se ei ihan mennyt putkeen, eli tämä tekniikka vaatii vielä harjoittelua. Koska peitto ei tule kenellekään lahjaksi, tikkaus kelpaa minulle.

Beige -punaisessa peitossa hyödynsin kirpparilta löytämiäni tilkkuja. Punaiset ja kukkakuvioinen kangas sopivat niin hyvin yhteen, että niistä oli pakko kehitellä jotain. Katselin Instagramista tallentamaani kuvaa ja  kehittelin, miten tilkkupinnan voisi toteuttaa. Pinnasta tuli mielestäni kaunis ja rauhallinen. 

Tikkasin vapaasti ison sydämen yksivärisiin paloihin. Tai siis piirisn sen ensin merkkaus kynällä ja sitten ompelin. Reunuksen sydämet piirsin sapluunalla ja ompelin.

Aika monen olen kuullut sanovan, että vapaaseen tikkaamiseen jää koukkuun. Onhan se mukavaa. Tehdessä oppi niksejä miten kannattaa tikata, mutta koukkuun en vielä jäänyt. Lisää harjoittelua siis.

Olen kuitenkin näihin kahteen valmiiseen työhön tyytyväinen, mielestäni ne onnistuivat. Saajaa peitoille ei ole, eli kaappiin muiden valmiiden töiden joukkoon  peitot kääräisin.

Pääsiäispupuja

Jos vaikka, jollain blues keikalla on hiukan tylsää, (anteeksi Mieheni 😊) voi aikaa kuluttaa surffailemalla sosiaalisessa mediassa. ”Vahingossa” voi eksyä Instagramiin katselemaan erilaisia tilkkujuttuja. Näin minulle kävi eräänä lauantai-iltana. Taustalla soi blues chicagolaisessa pubissa. Mieheni valokuvasi ja minä katselin kuvia toisten tekemistä tilkkutöistä. Silmiini osui ihana pupujussi peitto. 

Talletin kuvan peitosta ja aloin tarkastelemaan sitä lähemmin paremmalla ajalla. Pupujussit oli tehty erivärisistä keväisitä kankaista ja pupujen välissä oli jokunen porkkanakin. Malli ei vaikuttanut kovin vaikealta. Tällä tilkkukokemuksella saatoin kuvasta päätellä, miten pupublokki on tehty. ”Olisi mukava tehdä tällainen peitto” ajattelin.  Internetistä löytyi toisen tilkkuilijan bloggi, jossa oli kuvalliset ohjeet pupun tekoon, mittoineen kaikkineen.

Goodwill kirpparilta löysin pakkauksen käsin värjättyjä kankaita. Kankaita oli 12:ta eri väriä. Yhtä väriä oli juuri sen verran, että siitä sai kaksi pupua. Siitä se sitten lähti! Välikankaaksi valitsin omista kangasvarastoistani keväisen vihreän kankaan, sillä ruohikon vihertymistä odottelen jo kovasti.

Pari päivää meni tämän pupupeiton parissa. Peiton vuori löytyi kangasvarastostani,  jotain Finlaysonin vanhaa kangasta. Tikkasin peiton tylsästi blokkien väleistä suoralla tikkauksella. Pupuille tein viikset kirjontalangalla ristiin solmien. Lankalaatikosta löytyi jokaiselle pupulle yksilöllisesti sopiva viiksien väri. Peiton ulkoreunaan tikkasin ompelukoneeni kuviovalikoimassa olevalla kukkarivistöllä..

Saanko esitellä, ”Easter  Bunnies” (Pääsiäispuput). Kokoa peitolla on vain 93 cm X 112 cm. Pupuja peitossa on 24, mutta porkkanat jätin tekemättä. 

Mieheni kysyi mitä teen peitolla? Kaapin hyllylle vielä laitoin. Ajatellen, että tähän peittoon kääritään joku pikkuinen, kun Kurikassa mennään pääsiäiskokkoa ihmettelemään. Sitten joskus!  Tämän peiton ääressä kerrotaan vunukoille (lastenlapsille) tarinoita Mumman ja Paapan Amerikan pääsiäisitä.

Tilkkukiltailua

Suomessa olen kuullut erilaisista tilkkukilloista, mutta en ole tutustunut niihin paremmin. Facebookin tilkkuryhmissä olen lukenut erilaisista jutuista, mitä killat ovat tehneet, mutta tilkkukillan en ole Suomessa kuulunut.

Meillä Pornaisissa oli tai siis on yhä edelleen, melkein tilkkukilta. Kansalaisopiston tilkkuryhmään ilmoittautui aina vakioporukka, joka ei  kymmenen vuoden aikana paljon muuttunut. Meillä oli viralliset tapaamiset joka toinen keskiviikko. Noihin tapaamisiin tuli opettaja. Joka toinen viikko kokoonnuimme omalla porukalla.  Keitettiin kahvit ja juteltiin kuulumiset, kuultiin kylän juorut ja tehtiin tilkkutöitä. Tai kudottiin villasukkaa,

Kansalaisopiston opettaja toi uusia ideoita ja innosti oppimaan uusia tilkkutekniikoita. Joka syksy oikein odotin, mitä uutta opettaja on tulevalle kaudelle suunnitellut. Kiitos Katja hyvästä ja  innostavasta opetuksesta! Yhdessä ihasteltiin toistemme aikaansaannoksia ja harmiteltiin, kun joku kumma saamattomuus iski välillä yhteen jos toiseenkin tilkkuilijaan.

Ainut ero varsinaisiin tilkkukiltoihin verrattuna oli se, että emme olleet virallisesti järjestäytyneitä. Näin luulen. Meillä ei ollut puheenjohtajaa, sihteeriä, rahastonhoitajaa yms. Olimme vain tilkkutöiden tekemisestä kiinnostunut naisporukka.

Sosiaalisen piirin kasvattamiseksi, liityin täällä paikalliseen tilkkukiltaan, nimeltään Prairie Star Quilters Guild. Olen nyt ollut mukana kahdessa heidän tapaamisessa. Sielläkin on tavattu tuttuja, ihasteltu toisten hienoja töitä ja juotu kahvia. Jokaisessa kokoontumisessa on ollut mukana joku asiantuntija, joka kertoo käyttämästään tilkkutekniikasta ja kokemuksistaan siinä. Esillä on hyväntekeväisyys projekteja, joihin voi ottaa materiaalit kokoontumisesta ja tehdä työn sitten kotona valmiiksi. Voi esimerkiksi tehdä muistisairaille hypistelypeittoja tai koirahoitoloihin tyynyjä. On kirjasto, josta voi lainata tilkkukirjoja ja vaihtopöydältä löytyy joka kerta jotain mielenkiintoista; kaunis tilkkukangas tai mielenkiintoinen lehti.

Kuvassa esitellään Jenifer Dickin aplikointitöitä. Hän oli killan helmikuisessa tapaamisessa kertomassa omasta polustaan tilkkujen ja aplikoinnin maailmaan. Yllättävää kyllä, aika hyvin ymmärsin hänen kertomuksensa ja jopa itse innostuin kokeilemaan kyseistä tekniikkaa.  On myös mahdollista osallistua kulloisenkin asiantuntijan muutaman tunnin mittaiselle kurssille. Ne olen vielä jättänyt väliin … kerään vielä rohkeutta.

Maaliskuun tapaamisessa voitin arpajaisissa pikkuisen seinävaatteen ohjeen, kaavoineen ja kankaineen. (Minä en yleensä voita arpajaisissa mitään!) Siihen sormet syyhyävät tarttumaan seuraavaksi. Kokoontumisen jännittävin tilanne oli kuitenkin mennä esittelemään n. 100 vieraalle ihmiselle Suomen Joutsen työ, josta kirjoitin jokunen viikko sitten. Sain sanottua englanniksi mitä halusin ja tulin ymmärretyksi, se on tärkeintä.