Myöhässä tai ajoissa

Kuopus Tyttäremme tilasi minulta joulukuusenmaton. Hän oli nähnyt viime vuoden joulukuvista oman kuusenmattomme, jonka tein muovikuusemme "kauniin" jalan peitoksi. Tytär halusi uuteen kotiinsa Äidin tekemän joulukuusenmaton.

Aloin valmistella mattoa jo viime vuoden keväällä. Silloin tilkkulaatikoita penkoessani käteeni osui kangas, jossa oli yksinkertaisia jouluun liittyviä kuvia painettuna valkoiselle pohjalle. Kangas oli eksynyt kangaslaatikkooni jo ensimmäisenä vuotena, kun muutimme tänne Amerikkaan. Olin ostanut kirpputorilta pussillisen jonkun tilkkuilijan tilkkukankaita. Aika hyvin olen ne muut jo käyttänyt, mutta tämä joulukangas oli jäänyt pyörimään laatikkoon. Kankaaseen oli painettu jouluaiheisia neliöitä, siis valmiita blokkeja, käytettäväksi.  Kooltaankin ne olivat oikein sopivia jouluiseen tilkkutyöhön.

Olin tehnyt oman kuusenmattoni käyttäen pitkulaisista mallinetta / kaavaa,  jossa toinen pää on leveä ja toinen kapea. Kun tarpeeksi monta tällaista suikaletta ompelee yhteen, niin että, kapeat päät ovat vierekkäin, muodostuu ympyrä. Keskelle jää reikä, jonka voi sitten applikoida ympyrällä umpeen tai jättää auki. 

Tässä kuvassa oikealla on kaavaa, jota käytin. Se on hiukan ohut eikä leikkuria voinut käyttää sen kanssa. Vasemman puolisen viivaimen löysin Pelastusarmeijan kirpputorilta viime viikolla. Sitä käytetään samalla tavalla kuin ohutta. On vain pidempi ja hiukan kapeampi. Tällä viivaimella voi tehdä helposti myös niitä mutkaliinoja; tilkkuilijat muistavat, mikä oli muutama vuosi sitten hitti tilkkutöissä. 

Leikkelin keväällä tuon mallinteen avulla jouluiset kuvat oikean kokoisiksi. Joulupukki aiheiset kuvat jätin käyttämättä. Ajatukseni oli lisätä leikattujen kuvien ylä- ja alapuolelle joulukankaistani suikaleita. 

Suomi-lomalta palatessamme ajattelin ommelle maton valmiiksi, jotta voin lähettää sen Tyttärelle joululahjaksi, mutta en löytänytkään valmiiksi leikkaamiani paloja tilkkukangaskasoistani. Joulukuun alussa ne putkahtivat esille, kuin kevätkukat kukkapenkistä.   

Käytin tähän Tyttären mattoon jouluisen kaitalerullan 2,5" kaitaleita, jonka olin ostanut edellisenä vuotena.  Maton taustakankaasi valitsin kirpputorilta löytämäni kauniit isot tyynynliinat. Tyynynliinat vaativat hiukan saumojen purkamista ja uudelleen yhdistelemistä, jotta sain niistä oikean kokoisen taustakankaan. Samalla pääsin selvyyteen, miten paikalliset ompelevat tyynynliinan. Heidän tekniikkansa on hiukan erilainen kuin minun käyttämäni. 

Tikkasin omalla koneellani mattoon pylpyröitä ja kiinnitin nuppineuloilla muotokaitaleen keskellä olevan reiän ympärille. Maton idea on, että se ei ole yhtenäinen ympyrä vaan sen yhdistetään ympyräksi solmulla.

Tuli joulu 2020 ja matto oli yhä kesken. Ei saanut Tyttäremme sitä joululahjaksi. Lahjat Suomeen lähtivät jo marraskuun alkupuolella, jotta ehtisivät varmasti ajoissa Suomeen.

Toissa viikolla otin itseäni niskasta ja päätin ommella maton valmiiksi. Eikä siihen kulunut kuin muutama tunti. Eniten aikaa kului reunakaitaleen käsin ompeluun, jota pystyi tekemään Netfliksiä katsellessa. Jälleen yksin kesken eräinen valmiiksi #FQkeskeneräisetvalmiiksi2021 

Ihan ei ehtinyt viime jouluksi tämä joulukuusenmatto. Toisaalta tämän vuoden joulua ajatellen se valmistui todella ajoissa.

Keskeneräisiä valmistuu

Tänä vuonna lunta riittää Suomessa mutta myös täällä Chicagon alueella. Olemme asuneet tällä alueella jo kaksi vuotta mutta tämän vuoden lumimääriä emme ole aikaisemmin nähneet. Eivät ne ole mitään verrattuna siihen mitä Suomessa tällä hetkellä on, mutta täkäläisittäin ne ovat poikkeamiselliset. Lämpötila on yöllä reilusti pakkasella mutta päivällä se nousee plussan puolelle. Yritin jäädyttää jäälyhtyjä, mutta eivät oikein onnistuneet. Kovimpia pakkasia olisin tarvinnut. Kuvassa ovat siivousämpärini ja Tupperwaren pata, jotka "heitin" ulos odottamaan jäätymistä.

Makuuhuoneemme ikkunan eteen ilmestyi viime viikolla valtavat jääpuikot. Ne ovat merkkinä siitä että kattomme päästää lämpöä ulos, mutta myös siitä, että aurinko jo lämmittää. Eilen nuo jääpuikot tulivat rymisten alas. Jos juuri silloin olisi ollut takaterassilla, olisi syntynyt pahaa jälkeä.

Sain kuin sainkin viime vuonna kesken jääneen Greate with Claudia facebook ryhmän mysteeripeiton valmiiksi. Innostus peiton suhteen pysähtyi tikkaukseen. En oikein keksinyt miten olisin tuon peiton tikannut. En halunnut viedä sitä liikkeeseen tikattavaksi, koska peiton koko on sellainen, että sen saisi omalla koneellakin helposti tikattua. Tikkasinhan kyseisen peiton kakkosversion jo jouluksi. 

Tartuin härkää sarvista ja tikkasin siihen epämääräistä muurahaisen polkua. Tämä tikkausmalli alkaa jo sujua. Olen useasti sanonut, että tässä peitossa on minulle hyvin oudot värit. Nyt kun peitto on valmis, tajusin miksi en oikein ole sinut tämän peiton värien kanssa. Tilkkupinnan värit ovat kylmät ja talviset. Talvi ei ole suosikki vuoden aikani. Olen enemmän syksyn ja lämpimien, murrettujen värien ihminen. Tein kuitenkin peiton valmiiksi. Hyvä minä! Nimi peitolta vielä puutuu; paikka nimelle on jo kuitenkin tehty.

Kun kerran aloin tikkaushommiin, tikkasin samalla myös joulukangastilkuista ompelemani tilkkupinnan. Tilkkupinta löytyi kangaskaapistani, enkä oikein tiennyt mitä siitä olisin tehnyt. Kokoakaan tilkkupinnalla ei kovin paljon ollut. Tilkkupinnan joulukankaat joulupukkeineen, eivät ole oikein minua, nekään. Meidän joulussamme ei ole tonttuja ja joulupukkia. Työn valmiiksi leikatut kangasneliöt löysin kirpparilta tai tilkkukiltamme lahjoituspöydästä ... en muista. Väreiltään ne olivat ok. Kangaskaapissa oli jäännöspala villavanua  ja sen hyödynsin tämän työn välivanuna. Tikkasin tähän työhön ympyröitä.  Joulupalloja ajattelin niiden olevan. Kai tämä joskus jostain paikkansa ja tarkoituksensa löytää. Pulkan pohjalle lämmittämään pienen pulkkailijan peppua, ehkä.

#FQkeskeneräisetvalmiiksi2021 haaste jatkuu osaltani. Tässä kuvassa on lähtötilanne ja tarralla olen merkitty peitot, jotka ovat nyt valmiita. Tyttären joulukuusen matto odottaa vielä valmistumista.

Kehu tuntematon päivässä, kaksi parhaassa

 Asia, jota amerikkalaisessa kulttuurissa olen viime aikoina mietiskellyt on kehuminen ja kannustaminen. Suomessa kukaan ei  kiinnitä huomiota vaatteisiin tai kampaukseen. Tai jos kiinnittääkin, sitä ei kuulu kommentoida asianosaiselle. Ystävät saattavat sanoa, että onpa kiva tukka tai hieno pusero, mutta kukaan täysin vieras ihminen ei sellaista tee. 

Ompelin viime syksynä itselleni Suomesta tuotetusta softshell kankaasta takin. Kankaassa on sinapinkeltaisella pohjalla kettuja. Fox Valley:ssä kun asutaan, ajattelin takkikankaan olevan juuri sopiva tänne. Takki onnistui hyvällä Unelmaisen  kaavalla ja olen pitänyt takkia paljon. Useamman kuin kerran kaupassa ohikulkija tai kaupan kassa on  sanonut " I like the jakcet" (Pidän takistasi). Takin kehujat ovat olleet minulle täysin tuntemattomia. Kun olen sitten kertonut tehneeni takin itse, on sitä hämmästelty kovasti. 

Ensi alkuun hämmästelin tällaisia yllättäviä kehuja, joita olen saanut mm. lyhyt vartisista kumisaappaistani, Marimekon sadetakista, permanentista hiuksissani, mekoistani ja viimeksi hammashoitaja kehui pitkävartisia talvikenkiäni asettuessani lääkärin tuoliin. Ensimmäisten kehujen täysin vieraalta ihmiseltä saadessani, ajattelin mitä kehujalla mahtaa on taka-ajatuksena. Ajatukseni oli niiiin suomalainen. Ehkä kehujalla ei olekaan taka-ajatuksia. Hän todella vain piti lyhyt vartisista saappaitani ja halusi sanoa sen ääneen.

Viime viikolla Bonnie K. Huntterin tilkkublogissa, oli kuva ja ajatus, joka osui mietteisiini.

Eli suomeksi: Jos näet jollakulla jotain kaunista, älä ole hiljaa. Sano se.

Miksi siis olla hiljaa, jos näkee kauniin vaatteen jonkun päällä, kivat kengät, hienon kampauksen. Sen voi sanoakin. Positiivista palautetta ja hyviä sanoja tarvitsee jokainen. Pitäisiköhän alkaa opetella tätä amerikkalaista tapaa antaa positiivista palautetta ventovieraille ihmisille? Vielä olisi melkein vuosi aikaa opetella.