maanantai 1. helmikuuta 2021

Kehu tuntematon päivässä, kaksi parhaassa

 Asia, jota amerikkalaisessa kulttuurissa olen viime aikoina mietiskellyt on kehuminen ja kannustaminen. Suomessa kukaan ei  kiinnitä huomiota vaatteisiin tai kampaukseen. Tai jos kiinnittääkin, sitä ei kuulu kommentoida asianosaiselle. Ystävät saattavat sanoa, että onpa kiva tukka tai hieno pusero, mutta kukaan täysin vieras ihminen ei sellaista tee. 

Ompelin viime syksynä itselleni Suomesta tuotetusta softshell kankaasta takin. Kankaassa on sinapinkeltaisella pohjalla kettuja. Fox Valley:ssä kun asutaan, ajattelin takkikankaan olevan juuri sopiva tänne. Takki onnistui hyvällä Unelmaisen  kaavalla ja olen pitänyt takkia paljon. Useamman kuin kerran kaupassa ohikulkija tai kaupan kassa on  sanonut " I like the jakcet" (Pidän takistasi). Takin kehujat ovat olleet minulle täysin tuntemattomia. Kun olen sitten kertonut tehneeni takin itse, on sitä hämmästelty kovasti. 

Ensi alkuun hämmästelin tällaisia yllättäviä kehuja, joita olen saanut mm. lyhyt vartisista kumisaappaistani, Marimekon sadetakista, permanentista hiuksissani, mekoistani ja viimeksi hammashoitaja kehui pitkävartisia talvikenkiäni asettuessani lääkärin tuoliin. Ensimmäisten kehujen täysin vieraalta ihmiseltä saadessani, ajattelin mitä kehujalla mahtaa on taka-ajatuksena. Ajatukseni oli niiiin suomalainen. Ehkä kehujalla ei olekaan taka-ajatuksia. Hän todella vain piti lyhyt vartisista saappaitani ja halusi sanoa sen ääneen.


Viime viikolla Bonnie K. Huntterin tilkkublogissa, oli kuva ja ajatus, joka osui mietteisiini.
Eli suomeksi: Jos näet jollakulla jotain kaunista, älä ole hiljaa. Sano se.

Miksi siis olla hiljaa, jos näkee kauniin vaatteen jonkun päällä, kivat kengät, hienon kampauksen. Sen voi sanoakin. Positiivista palautetta ja hyviä sanoja tarvitsee jokainen. Pitäisiköhän alkaa opetella tätä amerikkalaista tapaa antaa positiivista palautetta ventovieraille ihmisille? Vielä olisi melkein vuosi aikaa opetella. 

1 kommentti:

  1. Totta virkat. Suomessa on kohteliasta olla sanomatta mitään. Kunnioitetaan ihmisen yksityisyyttä. Kun amerikkalainen sanoo "interesting" niin se valitettavasti tarkoittaa ihan päinvastaista.

    VastaaPoista

"Joka lapsia hellii ja leirillä kellii..."

Kovin on ollut hiljaista tällä blogissa viime aikoina. USA:n koti pakattiin konttiin joulukuussa ja viikkoa ennen joulua palattiin koti-Suom...