sunnuntai 17. marraskuuta 2019

10 minuutin blokki

Eräänä iltana ennen nukkumaan menoa selailin YouTubea ja silmiini osui video, jossa näytettiin, miten tehdään vaikean näköinen tilkkublokki. Itseasiassa blokin ompelu ei ollutkaan niin vaikeaa kun jaksoin katsoin videon loppuun asti. Valmis blokki muistutti Katedraaliin ikkuna -tilkkublokkia. Videolla ohjaaja kertoi, että blokin tekemiseen kuluu vain 10 minuuttia, jota kyllä hiukan epäilin. Aamuyöllä, unen ja valveilla olon rajamailla, mietin tuota blokkia ja muistin, että minullahan on niitä 5 X 5 tilkkuja, joilla voisin tuota ohjetta kokeilla.

Aamulla vielä katsoin kertaalleen videon  ja nostelin tilkut pöydälle. Valitsin yksivärisiä kankaita ja muutan kirjavan tilkun. Sitten ompelin videon ohjeen mukaan ja toden totta blokin ompeluun meni 10 minuuttia. Se oli todella helppo ja yksinkertainen malli, mutta näyttää valmiina vaikealta ja monimutkaiselta.

Jospa tekisin näistä yksivärisistä tilkuista lapsen peiton ajattelin ja uppouduin äänikirja dekkariin ja ompeluun.

Kun olin käyttänyt kaikki yksiväriset valmiiksi leikatut tilkut, asettelin valmiit blokit lattialle. Peitto tarvitsi ympärilleen vielä yksivärisen kaitaleen, jonka sitten leikkasin keltaisesta kankaasta ja ompelin paikoilleen. Mittasin työ ja aloin miettiä, että jos vielä teen joka puolelle yhden blokkirivin, tilkkupinnasta tulee aikuisten peiton kokoinen. Äänikirjakin oli niin jännässä kohdassa, etten malttanut lopettaa kuuntelua ja tätä blokkia oli todella mukava ommella.

Niinpä, kun Mieheni tuli alkuillasta töistä kotiin, huomasin etten ollut syönyt, juonut saatikka käynyt vessassa oikeastaan koko päivänä. Onneksi olimme edellisenä iltana sopineet menevämme ulos syömään, muuten olisi Mies parkakin jäänyt ilman ruokaa.

Tilkkupinta valmistui seuraavana päivänä. Kuvan otin keittiön lattialla ja takaterassin ovesta tuli auringon paisteessa varjot tilkkupinnan päälle.

Taas oli tilkkupiirin naisilla ihmettelemistä! Muutamia kertoja olen piiriläisille näyttänyt nuppineulojen avulla miten tämä tilkkublokki ommellaan. Eikä varmasti tämä ensimmäinen 10 minuutin blokilla tehty tilkkupinta jää viimeiseksi, sen verran mukavan näköistä pintaa sillä saa aikaan. Hiukan enemmän täytyy miettiä värien asettelua seuraavassa työssä kuin tässä kokeilussa!

PS. Löydät ohjeen YouTubesta nimellä Ten Minute Block 😀

keskiviikko 6. marraskuuta 2019

6 kiloa tilkkuneliöitä

Anteeksi blogini seuraajat … on ollut hiukan kiireitä ja siksi blogin päivittäminen on jäänyt. Olen kuitenkin kirjoittanut muistiinpanoja asioista, joista haluaan blogissani teille kertoa. Alan nyt purkamaan tuota muistilistaani.

Kirkon tilkkuryhmämme piti lomaa tilkkuilusta elokuun ja kokoonnuimme ensimmäisen kerran syksyllä vasta Labor Dayn jälkeen, eli syyskuun alussa. Labor day on virallinen vapaapäivä ja sitä vietetään aina syyskuun ensimmäisenä maanantaina. Se on kesän kesän päätösjuhla, kertoi Wikipedia.

"Loman" aikana, joku oli tuonut kangasvarastoomme muovipusseja, joissa oli 5 tuumaa X 5 tuumaa kokoisia valmiiksi leikattuja paloja. Innostuin heti palasista ja sain ottaa ne kotiini, jotta voin ommella niistä tilkkupintoja. Tilkkuryhmän naiset tiesivät, kuka palaset leikannut ja lahjoittanut kirkolle; minä en ole häntä koskaan tavannut.

Intoa puhkuen kannoin muovipussit kotiin ja ompeluhuoneeseeni. Otin laatikosta matkalaukku puntarin ja punnitsin. Tilkkuja oli 6 kiloa! Oho, enpä olisi uskonut, että niitä oli niin paljon. Eiköhän näistä muutaman tilkkupinnan ompele, ajattelin.

Nostin tilkut pöydälleni ja aloin lajitella... punaisten kasa, sinisten kasa, vihreiden, ruskeiden, sekaväristen. Oi, miten ihanista kankaista tilkkuja olikaan leikattu. Sormet oikein syyhysivät ompelemaan. Seuraavana päivänä oli ensimmäinen tilkkupinta jo valmis.. Käytin tuohon pintaan "summan mutikassa" metodia, eli suunnittelematta sen kummallisemmin, otin tilkkuja lajittelemistani värikasoista  ja ompelin yhteen. Tilkkupinnasta tulikin oikein perinteisen tilkkupeiton näköinen.




Erään pussin pohjalta löytyi kahdella eri värillä ommeltuja, helppoja blokkeja. Ompelin niitä lisää ja taas syntyi uusi tilkkupinta.

Seuraavana keskiviikkona tilkkuilija ystäväni olivat ihmeissään, kun minulla oli jo kaksi erilaista tilkkupintaa valmiina noista valmiiksi leikatuista paloista. Eräs tilkkupiiriläinen  kuvasi tilkkupinnat ja lupasi lähettää kuvan tälle rouvalle, joka oli tilkut lahjoittanut.

Vielä näitä tilkkuja riittää, joten lisää on tilkkupintoja on tulossa.


"Joka lapsia hellii ja leirillä kellii..."

Kovin on ollut hiljaista tällä blogissa viime aikoina. USA:n koti pakattiin konttiin joulukuussa ja viikkoa ennen joulua palattiin koti-Suom...