sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Aloha!

Olimme viikon Havaijilla juhlistamassa 35 vuotis hääpäiväämme kesäkuun alussa. Aurinkoa ja hiekkarantaa riitti jokaiselle päivälle. Yön ja päivän lämpötiloissa oli asteen pari eroa ja sadekin oli pieniä kuuroja, joista ei edes paljon kastunut. Oahun saari oli kaunis, jossa näkemistä ja kokemista riitti hyvin yhdeksi viikoksi.

Kävimme saarella sijaitsevassa Polynesian kulttuurikeskuksessa, jossa esitellään Polynesian saarien kulttuuria. Täytyy tunnustaa, että tuo keskus oli mielestäni matkan vaikuttavin ja mieliin painuvin paikka. Koko päivä meni siellä kierrellessä ja katsellessa, emmekä varmasti nähneet vielä kaikkea. Toisenkin päivän olisi saanut siellä kulumaan helposti.

Kulttuurikeskuksesta löytyi tilkkutöitä. Heidän perinteinen tapansa tehdä tilkkutöitä, poikkeaa länsimaalaisesta, kuten kuvasta näkyy.

Työt tehdään applikoiden ja kuvio on yhtenäinen.  Olen Katjan tilkkukurssilla tehnyt tyynyn tällä tekniikalla, joten olen hiukan kärryillä mistä heidän tilkkutekniikassaan on kysymys. Usein kuvio on yksivärinen, mutta näyttelytilasta löytyi työ, jossa oli käytetty useampaakin väriä.


Esillä oli myös perinteisiä tilkkutöitä … Suomen väreissä.
Kuvassa ohje, miten havaijilainen kuvio tehdään ja tikataan.


Matkalta tuli mukaan vähän havaijilaista kangasta  sekä ohjekirj, jossa on malleja ja ohjeita heidän perinteisiin tilkkutyömalleihinsa. Jospa sitä joskus tekisi tällaisenkin.













.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Joka lapsia hellii ja leirillä kellii..."

Kovin on ollut hiljaista tällä blogissa viime aikoina. USA:n koti pakattiin konttiin joulukuussa ja viikkoa ennen joulua palattiin koti-Suom...