perjantai 15. maaliskuuta 2019

Kirjastossa tapahtuu

Helmikuun alussa postin mukana tuli Genevan kirjaston lehtinen. Olin kuullut, että paikallinen kirjastomme on hyvä ja monipuolinen. Kirjasto on kaupungin keskustassa ja sijaitsee vanhassa kivisessä rakennuksessa. Tilat ovat sokkeloiset ja parkkitilaa on niukasti. Uusi kirjasto onkin jo rakenteilla ja sen odotetaan valmistuvan syksyllä.

Kirjastossa on sitä samaa kuin Suomessakin: kirjoja, lehtiä, musiikkia ja DVD leffoja. Siellä on mielenkiintoisa luentoja ja tapahtumia. Joku kertoi, että lasten osastolla asustaa hamsteri vai oliko se gerbiili. Joka tapauksessa, joku pieni eläin. Lastenosasto on vielä meikäläisellä tutkimatta.

Lehtisestä huomasin jotain, mihin Suomen kirjastoissa en ole törmännyt. Ohjelmalehtisessä esiteltiin lyhyitä, parin tunnin kursseja, joihin voi ilmoituttua mukaan. Tällaisia lyhyitä kursseja on eri ikäisille, lasten muskareista eläkeläisten keskusteluhetkiin. Eri ikäryhmälle ja jopa perheille on omat toimintahetkensä. Koululaisille on tiederyhmiä ja tai vaikka kuppikakkujen leivonta hetkiä. Silmiin pistävää oli, että myös nuorille aikuisille, 20 v & 30 v, oli omia kursseja, esim. saippuan teko kurssi. Sinne olisin minäkin halunnut!

Joillekin kursseille täytyi ilmoittautua ja ilmoittautumiseen tarvittiin kirjastokortti. Kortti tilattiin netistä ja se tuli muutamien päivien kuluttua postissa kotiin. Kortin olisi voinut ottaa käyttöön sähköisillä välineillä, mutta minä menin kirjastolle. Samalla kävin tutustumassa kirjaston tilkkulehti ja -kirja tarjontaan. Hyvältä vaikutti. Samalla kortilla voin lainata kirjoja myös St. Charlesta ja Bataviasta, jotka ovat lähikaupunkeja. (Samanlainen kolmikko kuin Kerava, Järvenpää ja Tuusula!)

Tämän viikon maanantaina olin sitten kurssilla, jossa kahvinkeittimen suodatinpusseista tehtiin keväinen kranssi ja keskiviikko illalla olin ristipistokurssilla, jossa kirjailtiin keväinen taulu. Kummatkin tekniikat olivat tuttuja, mutta parasta olikin tavata uusia ihmisiä ja se, että joutui puhumaan englantia. Ei sitä paria tuntia tuppisuuna voi istua. Haasteensa toi erilainen sanasto; miten harmittelet englanniksi, kun ei saa neulansilmään lankaa.  Keväinen taulu jäi vielä vaiheeseen, mutta materiaalit sai mukaansa, joten kotona voi jatkaa valmiiksi.

Mitä kurssit  sitten maksoivat? Ei mitään: materiaali ja opastus oli täysin ilmaista. Tällaisille kursseille voisin osallistua Suomenkin kirjastoissa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Joka lapsia hellii ja leirillä kellii..."

Kovin on ollut hiljaista tällä blogissa viime aikoina. USA:n koti pakattiin konttiin joulukuussa ja viikkoa ennen joulua palattiin koti-Suom...