"Joka lapsia hellii ja leirillä kellii..."

Kovin on ollut hiljaista tällä blogissa viime aikoina. USA:n koti pakattiin konttiin joulukuussa ja viikkoa ennen joulua palattiin koti-Suomeen. Elettiin väliaikaisten tavaroiden kanssa, vakituisessa asunnossa, noin kaksi kuukautta. Maaliskuun alussa saapui muuttokontti Keravalle ja siitä lähtien tavarat ovat etsineet paikkaansa. Tilkkutöitä en jaksanut miettiä, ennen kuin sain ompeluhuoneen ja kangasvarastot  jonkinlaiseen järjestykseen.

Palasin vakituiseen virkaani Keravan seurakuntaan ja ensimmäisinä työpäivinä eräs lastenohjaajistamme alkoi puhua, että pitäisi kerholapsille saada uusi satupeitto. Lapset istuvat kerhossa peiton päällä, kun heille luetaan satua. Vanha satupeitto oli jo puhki kulunut. Lupasin ommella, kunhan ompelukoneeni saapuvat Suomeen. 

Rippikoulutyön kaapissa riparitarvikkeita etsiessäni, käteeni osui kasa värikkäitä kangaskasseja. Kasseihin oli painettu seurakuntamme logo, vuosi ja tapahtumat, joissa kyseisen vuoden rippikoululaisten piti käydä tutustuessaan seurakunnan toimintaan. Kasseja ei voinut enää käyttää, koska logo oli vaihtunut, vuosiluku väärä ja tapahtumatkaan eivät enää pitäneet paikkaansa. Siis roskiin vain. Ei mutta, hetkinen!

Kasseista toinen puoli oli ilman painatusta; sitä voisi ehkä hyödyntää jotenkin, aprikoin. Ei tällaista määrää hyvää kangasta voi pois heittää! Onhan ekologisuus kirjattu työpaikkani tämän vuoden toimintasuunnitelmaankin. Niin, ja se satupeitto.

Keräsin kassit ja kysyin rippikoulutyön pastorilta, saanko käyttää näitä. Sain luvan ja kannoin kassit kotiin. Pesin kassit koneessa ja leikkelin saumat ja kantohihnat pois. Auton hakumatkalla Kuopion SPR:n konttikirpparilta jäi käteeni kangas, jossa oli lastenpiirtämiä ihmishahmoja erilaisissa ammateissa. Näin alkoi uusi satupeitto hahmottua. 

Tilkkupinta valmistui nopeasti. Isoihin kangaskasseista leikattuihin neliöihin ompelin lasten "piirtämiä" ihmishahmoja, yhden kuhunkin  neliöön. Sieltä löytyy merirosvo, sairaanhoitaja, cowboy ja yksi toi mieleeni papin tai paremminkin piispan.

Paikalliselta kirpputorilta löytyi taustakankaaksi 90 -luvun ihana Muumiverho. Satupeiton voi välillä kääntää Muumi puolen ylöspäin. Peitossa oleva vanukin on kierrätystä. Purin sen Amerikassa käyttämästäni kesäpeitosta. Tikkasin peiton suorilla tikkauksilla, jotka muodostivat neliöitä ja suorakulmioita isoihin värineliöihin. 

Niin syntyi peitto, jonka päällä kuunnellaan satuja. Voi siitä majankin rakentaa. Rahaa peittoon kului 5 e ja uutta oli vain lanka, jolla ompelin. Annoin peitolle nimeksi "Minusta tulee isona ..." Opiskeluaikana jatkoimme tätä lasten laulua sanoilla "...oikea nuorisonohjaaja, joka lapsia hellii ja leirillä kellii ja tekee töitä kun huvittaa."

Viime viikolla rippikoulutyön pastori tuli ison muovipussin kanssa työhuoneeseeni. "Ottaisitko nämäkin?" Muovipussissa oli aika monta, värikästä kangaskassia. 

Pienikokoisia tilkkutöitä

 Lokakuun lopulla olen viimeksi postannut. On ollut hiukan kiireitä. Mieheni ei saanut jatkoviisumia, kuten alustavasti toivoimme. Tämä tarkoitti sitten asunnon etsimistä Suomesta, muutto asioiden järjestelyä yms. Niistä tietenkin suurin stressi on ollut Miehelläni, mutta mitä lähemmäksi muutto tulee, sitä enemmän myös meikäläiselle tulee unettomia öitä. Viimeiset viikot Amerikan mantereella ovat nyt meneillään.

Olen tehnyt vain pieniä tilkkutöitä viime aikoina. Lokakuun loppulla meistä tuli pikkuisen Rinsessan ylpeät isovanhemmat. Siksi tein peiton, jonka nimi on "Mammun tilkkunalle". Aloitin peiton teon jo ennenkuin vauva syntyi. Peittoa säilytetään Mammun kotona ja kun lastenlapset = vunukat tulevat käymään, peitto otetaan käyttöön. Onko se unipeitto vai köllöttelypeitto, ei tiedä vielä?

Näin ko. nalle peiton kuvan netissä ja sen perusteella aloin toteuttamaan omaa peittoani. Leikkelin kolmiot Accuquilt leikkurillani ja käyttämäni sabluuna määritteli tarvittavien neliöiden koon. Ompelin peiton jämätilkkusta, joita jäi varastoon viime vuonna tekemästäni  lumihiutalepeitosta. (Bloggi Lumihiutale ja tähti 18.1.2020) Tähän asti olen näitäkin jämiä hillonnut, mutta nyt löysivät arvoisensa paikan.

Ompelukoneeni tuli juuri sopivasti syyshuollosta ja opettelimme jälleen kerran yhteistä kieltä tikkausten suhteen. Tikkailin nallepeittoon kaaria ja muurahaisen polkuja. Ihan ei yhteistä säveltä olla vieläkään löydetty, joten kunhan muuttokontti saapuu Suomeen, käväistään jälleen huollossa.

Viime viikot ovat olleet ystävien hyvästelyä ja muistolahjojen antamista, siksi viime aikaiset tilkkutyöni ovat olleet pieni ja nopeesti valmistuvia. Tämänkin blokkimallin näin netissä ja kolmiot leikkelein taas leikkurillani. Kokeiluna tein ensin itselleni hiukan isomman, nelikulmaisen liinan (Kuvassa ylimpänä). Hyödynsin jälleen syksyn värisiä tilkkujani.

Kuvan alimman liinan tein ystävällemme syntymäpäivälahjaksi. Kangasvaraston kätköistä löytyivät kankaat tähänkin liinaan. Se on luonnossa pienempi kuin itselleni tekemä. Tällä samalla mallilla tein vielä yhden pikkuliinan, jonka vein Mieheni kolleegan perheelle kiitokseksi Thanksgiving ateriasta. Siitä en muistanut ottaa kuvaa!

Itselleni jääneen kokeiluliinan kantissa käytin montaa eri kangasta. Kokeilua itselleni sekin. Ihan hyvältä kantti näyttää valmiina.

Sitten alkoikin joululahjojen ja joulumuistamisten teko. Ihan kaikkea ei voi vielä täällä paljastaa, mutta jotain voin esitellä.

Ensimmäistä kertaa ostin Etsystä jouluisen blokkimallin. Yksinkertainen ja helppo blokki, jolla tein kaitaliinan ja pikkuisen yhden blokin kokoisen pikkuliinan.

 Pikkuisesta liinasta tuli aika kiva. Tikkasin sen langalla, jonka väri vaihteli joulun punaisesta vihreään. Tikkausmallin oli  ilmaismalli, joka oli tullut jonkun lehden kylkiäisenä.

Kokeiluversioni kangasvalinnat eivät natsanneet yhtä hyvin kuin tässä valmiissa työssä, siksi siitä ei ole kuvaakaan. Näistä  väreistä pidän!

Kaitaliinaan tein kolme blokkia samoista kankaista. Tikkasin samalla langalla kuin pikkuisen neliöliinan, mutta tässä kaitaliinassa tikkasin viivaa, joka aaltoili. Helppoa ja yksinkertaista.

Jossain vaiheessa teen tällä blokilla itsellenikin liinan tai pari. Näitä kankaita on sen verran jäljellä, että niistä yhden kaitaliinan saa tehtyä.

Valekalan kalavale

 Kirjoitin loppukesästä jutun FinnQuilt ry:n lehteen jutun Kalavale peitostani. Koska lehti on nyt julkaistu ja toimitettu tilaajille (paitsi tänne asti lehti ei ole vielä tullut 😕) julkaisen juttuni täällä blogissani.

Resurssilaatikon kätköistä löytyi valekala 

Facebookia selatessa silmiini osui FinnQuilt:n verkkosivujen ”mainos”, jossa kerrottiin, että yhdistyksen sivuille oli lisätty ohje kalanruoto blokista. Tätä kokeilen varmasti, ajattelin ohjetta lukiessani. Ompeluhuoneessa silmiini osui yli äyräiden pursuava resurssitilkkujen muovikori ja päätin heti kokeilla näkemääni blokkia.

En suunnitellut sen kummallisemmin värien yhteen sopivuutta. Otin tilkun mikä resurssilaatikosta sattui käteeni tulemaan. Leikkasin blokissa käytettävien kaitaleiden pituudeksi 6,5 ” ja leveydeksi 2,5 ”. Kaikki kaitaleet eivät olleet saman levyisiä, jotkut olivat kapeampi, mutta se ei blokin onnistumista haitannut.

Helposti ja nopeasti valmistui ensimmäinen blokki. Ajatuksissa alkoi pyöriä ajatus kalapeitosta, kalanruotojahan jo ompelin. Resurssilaatikosta löytyi edellisestä tilkkutyöstäni yli jääneitä suorakulmaisia kolmioita, joista kokeilin tehdä kalalle pään, pyrstön ja evät. En kuitenkaan ollut lopputulokseen tyytyväinen, joten hylkäsin ne.

Ompelin lisää ruotoja. Suunnittelin tekeväni blokeista tilkkupinnan kirkkomme tilkkupiiriin, jossa se olisi tikattu solmuilla, reunat kantattu ja lähetetty sitten valmiina Afrikkaan tai Intiaan. Mutta mitä enemmän valmiita blokkeja alkoi suunnitteluseinälleni kerääntyä, sitä selvemmäksi tuli, että tämä peitto jäisi minulle itselleni.

Resurssilaatikon pohjalta löytyi mustaa kaitaleitta, johon oli painettu harvakseltaan avaruusaluksia. Nämä olivat jääneet hukkapaloiksi Tyttäreni Star Wars -peiton tikkauksesta. Avaruusalukset ei oikein sovi kalojen kanssa, mutta ainahan kankaan voi kääntää nurinpäin. Näistä jämäkaitaleesta ompelin ruotoblokkien ympärille mustat kehykset. Jos oikein tarkasti katsoi, valkoiset painatukset hiukan kuulsivat mustasta läpi, mutta se ei minua haitannut.

Taustakankaaksi valikoitui Pelastusarmeijan kirpputorilta löytämäni Ikean pussilakana. Pussilakana oli täysin käyttämätön ja pesun jälkeen mukavan pehmeä. Eikä ollut hinnalla pilattu! Tikkautin peiton tutussa ompelukone – tilkkukangaskaupassa. Vaikeinta oli valita, millaisilla kuvioilla peitto tikattaisiin. Koska en pitänyt ompelemistani pyrstöistä, valitsin tikkaus kuvioksi kalan pyrstöt. Se oli täydellinen valinta tähän peittoon.

Kun peitto oli sitten kanttauksen jälkeen valmis, pitihän se kuvata autenttisissa olosuhteissa. Niinpä ajoimme Mieheni kanssa eräänä sunnuntai aamuna kotikaupunkimme läpi virtaavan Fox Riverin rantaan ja otimme kuvia. Auringon paisteessa peiton eri värit pääsivät oikeuksiinsa. Mustat kaitaleet blokkien väleissä ja peiton reunassa, oikein korostivat blokkien värejä. Kiitos Tiina S. ohjeesta! Tästä tuli hieno peitto, jolle annoin nimeksi ”Valekalan kalavale”.

 

Greenwich Square - Greenwich neliö

Tämän tilkkutyön aloitin jo ennen koronaa. Sen piti olla minun tilkkutyöni tilkkukiltamme isossa tilkkunäyttelyssä syksyllä 2020. Sattuneesta syystä näyttely peruttiin ja innostukseni työn loppuun saattamiseksi lopahti. Yli vuoden verran melkein valmis työ lojui pizzalaatikossa ompeluhuoneeni sohvalla.

Kesäisen lomamatkamme jälkeen päätin, että nyt teen sen valmiiksi.

Työssä on taloja, jotka kuvaavat asuinalueemme taloja. Alueemme on asemakaavaltaan neliö ja siitä tulee alueemme nimikin. Työssä olen käyttänyt samaa taloblokkia, josta kirjoitin 17.4.2020. Tein silloin keväällä harjoituksena pienen työn, johon kokeilin tuota blokkia. Tikkasinkin tuon harjoitustyön itse longarm koneella. 

Reunoja ja pientä korjailua tämä työ vaati valmistuakseen. Aluksi ajattelin purkaa keskellä työtä olevan puistokaistaleen kukka applikoinnit ja ommella ne uudelleen, mutta jätin ne kuitenkin tuollaiseksi. Asuin alueemme keskellä on nurmikaistale, jossa on erilaisia kukkaistutuksia. 

Purin Vanderbilt Dr nimisen kaitaleen ja siirsin tekstin hiukan keskemmälle. Esteettinen silmäni vinkui pahasti, kun teksti ei ollut keskellä.

Alaosan talojen eteen ompelin harmaan kadun pätkän ja suurensin oikeassa alanurkassa olevaa puistoa. Vasempaan sivuun kirjailin asuin alueemme nimen. Tälle alueelle on kaksi sisääntulo tietä ja molemmissa risteyksissä on kyltti, jossa lukee alueen nimi. 

Tikkautin työni Blue Willow Mercantilessa, siinä vakio tikkauspaikassani. Tikkauskuvioksi valitsin vaahteran lehdet, jotka muistuttavat minua alueellamme kasvavista lehtipuista.

Tässä valmis tilkkutyö alueemme portin pielessä kuvattuna viime lauantaina.

Ihmettelet ehkä, mikä on tuo yksi punainen pallukka yhden talon kohdalla.

Se on punainen sydän ja se on ommeltu asuntomme oven kohdalle. Kirjailin siihen asuntomme numeronkin. Ovenpielessä liehuvat Suomen ja Amerikan liput jätin pois.

Tilkkutyöstä tuli valmiina seinävaate. Nyt se on ripustettuna ompeluhuoneeni seinällä.

 

Niin sitten taas sain yhden keskeneräisen tilkkutyön  valmiiksi. Hyvä minä!

Innoittajana facebook

 Uusia tilkkutöitä on taas valmistunut. Valmistumiskuvat käytiin ottamassa kauniina ja helteisenä maanantaina. Päivä oli Labor Day, eli täkäläinen työläisten juhlapäivä ja Miehellänikin oli vapaapäivä. Tehtiin samalla pieni moottoripyöräretki; ensin käytiin kuvaamassa peitot Veteraanien muistomerkillä ja viereisellä Kane county:n viraston pihassa (Kane county on lääni, missä asumme) ja sitten St. Charlesissa jätskillä.

Kuvan tähti peitto valmistui jo keväällä ja ollut kesän ajan työhuoneeni seinällä. 

Näin tästä tähtimallista kuvan fb:ssa ja aloin kokeilemaan miten se tehtäisiin. Aluksi ompelin resurssilaatikon tilkuista yhtenäisen väristä tilkkupintaa. 

Leikkasin tilkkupinnan neliöiksi ja ompelin valkoisen neliön kanssa nurkasta nurkkaan vinoittain yhteen. Muodostui blokki, jossa on kaksi kolmiota, valkoinen ja värillinen. Tähden keskellä on blokkeja, joiden molemmat kolmiot on värikkäitä. Värillinen / valkoinen neliö muodostavat tähden sakaran.

Tein kokeiluna ensin vain kaksi tähteä. Pidin muodostuneista tähdistä ja siksi tein vielä toiset kaksi lisää. Niistä valmistui 50" X 50" kokoinen tilkkupeitto.

Tikkasin peiton omalla koneellani. Halusin kokeilla vapaata tikkausta ja niinpä tikkasin peiton valkoisen pinnan täyteen ympyröitä. Ensimmäisistä ympyröistä tuli hieman pienempiä, kunnes pääsin systeemiin kunnolla kiinni. Aloitus kohta näkyy valmiissa työssä, mutta ei voi mitään. Oppirahat on maksettava. Koska en tikannut värikkäitä tähtiä, ne näyttävät kolmiulotteisilta valmiissa työssä.

Kaikki ei ole aina täydellistä.

Ei kauniilta näyttävässä rakennuksessa eikä tilkkupeitoissakaan.

Tälle peitolle en keksinyt nimeä. Värien puolesta sen pitäisi olla jotain sateenkaareen liittyvää, mutta nykyaikana vierastan sateenkaari nimityksen käyttämistä.

Toinen kuvausretkelle päässyt peitto on saanut nimekseen Pelkkää plussaa. Nimi tulee siitä, että tilkkupinta muodostuu pienistä + - merkeistä. 

Tämän mallin olen nähnyt myös fb:ssa. Töölön tilkkupajan Soile ja tilkkubloggaaja Saija - Elina ovat kyseisellä mallilla tehtyjä peittojaan esitelleet fb sivuillaan. Saija-Elina kertoi postuksessaan käyttämiensä palojen koot, joka sitten innosti minuakin kokeilemaan mallia.

Pengoin yhden päivän resurssilaatikkoni jämätilkkuja ja leikkelin palasia. Seuraavana päivänä aloin suunnitella tilkkupintaa suunnitteluseinälläni. Hiukan sain miettiä, miten palat tulee asetella, että pinta etenisi oikein. Mutta onnistui se lopulta. Itse tilkkujen ompelu olikin aika puuduttavaa. Mahtoiko johtua tilkkujen pienestä koosta (2" x 2 " ja 2" X 5" ), mutta sisulla ompelin tilkkupinnan valmiiksi.

Suunnitteluseinäni täyttyi kokonaan ja ylikin näistä tilkuista, mutta ommeltuani pinnan valmiiksi, oli sen koko kutistunut 56" X 60". Eikä resurssilaatikkoni näyttänyt yhtään tyhjemmältä.

Tämän plussa peitonkin tikkasin itse omalla koneellani. Vapaasti raitaa ompelin, tarkoituksella hiukan vinoon eikä yritystäkään viivasuoraan.  Onnistuin vaikka koneeni teki välillä hyppytikkejä, jotka sitten päättelyvaiheessa hiukan harmittivat, kun lisäsivät päättelytyötä. 

Onpa nyt tämäkin malli testattu. Kuvan patsas on sotilas, joka kantaa Amerikan lippua, ei tilkkupeittoa.

Corona Borealis, suomalainen mysteeritilkkutyö

 Olen taas osallistunut  mysteeritilkkutyö ompeluun. Tai siis keväällä se jo tapahtui, mutta valmiiksi peittoni ompelin lomareissuumme jälkeen. Tällä kertaa mysteeri oli suomalaisen Paula PeeKaa Vainion tilkkumysteeriin. Kerran viikossa Paula julkaisi mysteeriompeluun osallistujille ohjeen mitä tehdään seuravaksi. Ohjeet pystyi tulostamaan ja viikonloppuna oli vielä mahdollisuus seurata  livelähetystä, missä Paula kertoi suullisesti, mitä  ja miten kyseinen blokki tai sen osa tehdään. Minä katselin videot jälkikäteen, sillä livelähetyksen alkaessa Suomessa, olin vielä unten mailla.

Olipa mukavaa! Ohjeet suomeksi, yes! Paulan tarkat ja selkeästi ymmärrettävät ohjeet, 2 X yes! Hyviä vinkkejä ja huomioita livelähetysten aikana, yes! Opin taas uusia asioita tilkkuilusta, kuten aina tilkkukursseilla käy, yes!  Fb:ssa oli tilkkumysteeriin osallistujille omat suljetut sivut ja siellä jaettiin kuvia ja kommentteja omien mysteerien etenemisestä. Jotkut ovat jo ommellet mysteerityönsä jo valmiiksi, osa ei ole vielä aloittanutkaan. Kaikki vaihtoehdot olivat mahdollisia.

Tilkkumysteeri kesti pääsiäisestä juhannukseen. Tilkkutyön nimi oli Pohjan Kruunu, Corona Borealis. Pääsiäispyhinä kääntelin kangasvarastoani ja löysinkin 13 tarvittavaa kangasta. Matkan varrella pari kangasta vaihtoi paikkaa ja yhden valitsemani kankaan vaihdoin kokonaan uuteen (= ostin kaupasta uuden, joka sopi paremmin). Aluksi valitsemani kangas ei sopinut suunniteltuun paikkaansa. Huomasin asian kun aloin kokoamaan blokkeja. Taas syntyi mokapaloja , mutta eiköhän nämäkin paikkansa löydä. 

Mysteeriompelun edetessä, olin epäileväinen, miten valitsemani värit toimivat yhdessä. Kun sitten juhannuksen alla olin saanut blokit valmiiksi ja ommeltua ne kokonaiseksi tilkkupinnaksi, en epäillyt enää yhtään. Ihanan raikas tilkkutyö oli syntymässä. 

Juuri ennen lähtöämme lomareissulle vein tilkkupintani tikattavaksi ja kun palasimme kotiin, tikkaus oli valmistunut. Sitten vain reunan kanttaus, nimilapun ompelu ja peitto oli valmis. 

Saanko esitellä ... minun Pohjan kruunustani  tuli "MidWest Crown - keskilännen kruunu". 

Olen hyvin tyytyväinen valmiiseen peittoon. Peitto on parisängyn kokoinen ja on kolmas iso peitto, jonka olen tänä vuonna ommellut. 

Valmistumiskuvia peitosta kävimme ottamassa lähellämme olevassa lasten leikkipuistossa. Sieltä löytyi myös koivu, jonka juurella piti tietenkin ottaa lisää kuvia. Ihan vain siksi, että koivut liittyvät suomalaisuuteen ja peitto on minun ensimmäinen suomalainen mysteeritilkkutyö.

Kuvat otti Mieheni, minä toimin assistenttina ja annoin ideoita millaisia kuvia haluaisin. 

Valmispeitto ei ole vielä päässyt sänkymme päälle vaan on olohuoneessa sisustustikkaillani käärittynä. Siltä se otetaan, avataan ja esitellään vieraille.

Minä niin tykkään tästä tilkkupeitosta!

Tilkkuja lännen reissulta

 Edellisessä postauksessani kerroin meidän roadtripistämme länteen, sen huippu kohdista. Jätin tietoisesti kertomatta tilkkuiluun liittyvät asiat, joten "raporttia" niistä tulee tässä.

Roadtrippimme ensimmäinen kohde oli Iowan tilkkumuseo. Jo keväisellä reissullamme Kansan Cityyn bongasin moottoritiellä ko. museon mainoksen ja käännyimmekin liittymästä mennäksemme sinne. Tarkistin aukioloajat Googlesta ja museo olisi mennyt kiinni puolen tunnin kuluttua. Ei kannattanut lähteä sinne suuntaan. Siksi tämä kohde siirtyi kesän reissulle. 

Museo löytyi helposti ja teimme Mieheni kanssa suunnitelman. Hän lähti tutustumaan viereisessä korttelissa olevaan näyttelijä John Waynen museoon ja minä tänne. Hän tuli kyllä museostaan aikaisemmin pois kun minä täältä.

Museo oli yllättävän pieni. Vain yksi korkea huone ja pieni parvi. 

Museossa oli esillä New Yorkin tilkkukillan 40 -vuotis juhlanäyttely. Siksi kaikkien näyttelyssä olleiden töiden koko oli 40" X 40". Työt olivat tyyliltään moderneja. Hienoja ja taitoa vaativia töitä kuitenkin. Esimerkiksi tämä.

Charlotte; Rachel Dorr

Työn tausta oli ommeltu pienistä trikootilkuista, jotka olivat vanhoista tytön vaatteista ja tytön kuvaan oli käytetty puuvillakankaasta. Hyvä idea ja ihana työ.  

Terra Firma; Iris Goven

Life Begins at 40; Robin Schwalb

Renewall Xll; Randy Frost

Museo osuus oli keskittynyt tilassa olevalle parvelle. 

Parven alla oli pieni kirjasto, josta sai lainat tilkkuaiheisia kirjoja.

(En lainannut!)

Parvella oli vitriinissä näyttely, jossa oli erilaisia kankaista tehtyjä kasvomaskeja. Oltiin siis ajanhermolla. Hienoja ja taidolla tehtyjä maskeja. Ei käytännöllisiä, mutta oivaltavia ja hauskoja.

Museossa oli myös pieni myymälä, jossa tein mukavia ostoksia. Niin ja museon vieressä olevasta kangaskaupasta tarttui mukaani myös jotain pientä. Kuten monesta muustakin kangaskaupasta, joissa matkallamme käväisin.

Amerikan alkuperäisväestö eli tunnetummin intiaanit ovat tehneet ja tekevät tilkkutöitä. Heidän yleisin mallinsa oli vinoneliöistä tehty tähti. Työt, joita näin, eivät olleet kovin värikkäitä. Ei siis montaa eri väri, vaan hillitysti paria kolmea eri väriä, kuten tässä kuvassa.

Ihastelin alkuperäisväestön taidokkaita helmikoristeitaan. 

Kuvassa on pitkulaisilla helmillä kirjailtu  naisen puvun etukappale.

Ihmettelen, mistä he ovat näitä helmiä valmistaneet ja millä ne on värjätty? 

Muovisilta ne näyttävät, mutta ei tuohon aikaan ole ollut muovia. Tähän "ongelmaan" en ole saanut vielä vastusta, enkä tajunnut kysyä museossa.

Tai oikeasti se olisi mennyt niin, että mieheni olisi kysynyt. Oma kielitaitoni, ei olisi riittänyt niin pitkälle.

Napeilla koristeltu pieni tilkkutyö. Työ oli katon rajassa, joten en saanut oikein kunnon kuvaa, mikä tämä alun perin on ollut. Nappikoristelu oli mielestäni hauska idea.

Reissulla tuli nähtyä maailman suurin lehmä ja maailman suurin buffeli. Ne olivat lasikuidusta tehtyjä ja maalattuja, mutta pitihän ne käydä katsomassa. Amerikassa kun kaikki on suurta, sanotaan.  
Mieheni näki moottoritien reunassa mainoksen "Suurin tilkkutyö kauppa". Kauppa ei mainostanut itseään maailman suurimpana, mutta Midwestin (keskisen lännen) suurimpana. Googlasin paikan ja sillä halusin käydä.

Kauppa oli kyllä suurin tilkkukangas kauppa, jossa olen koskaan käynyt. Huoneita tuntui vain riittävän ja riittävän. Jokaiselle kangasmerkille oli varattu oma huone tai selkeästi oma iso osasto. Kankaat oli kauniisti ja houkuttelevasti aseteltu esille.  Huokailin ja kuljeskelin. Tämä paikka on tilkkuilijan taivas.

Valmiita malleja löytyi seiniltä ja niiden läheisyydestä valmiita pakkauksia töissä käytetyistä kankaista. Valmiita tilkkutöitä oli myös myytävänä. Tilkkutöitä oli myös vessassa (naisten vessassa 😃) ja isossa kahviossa kaupan eteisessä. Jostain syystä Mieheni istui kahviossa aika kauan, ensin kierreltyään hiukan kansani kauppaa.  Soin hänelle omaa aikaa somen seurassa mielihyvin!

Tässä olivat kaupan ostoskärryt.

Minä tyydyin koriin ja se oli kyllä aika täynnä kun kassalle asti pääsin. 

Tämä kauppa oli kyllä yksi  yksin  niistä lukuisista WOW paikoista, joita tällä lännen roadtripillämme koin.

 

Go West

1980 - luvulla Pet Shop Boys yhtye lauloi "Go West" (suom. Mene Länteen). Tänä kesänä tottelimme tuota käskyä. Päätimme tehdä Mieheni kesäloman aikana roadtripin eli automatkan läntiseen osaan Amerikkaa. Reissukartallamme oli paljon käymättömiä osavaltioita juuri sillä suunnalla. Varasimme reissuun aikaa kolme viikkoa, joista yhden viikon päätimme olla majoittuneena RCI lomaosakkeessa Renossa. Viime vuodelle varattu viikkomme kun peruuntui koronan takia.

Maileja reissullemme kertyi yli kuusi tuhatta, joista suurimman osan Mieheni ajoi. Hatun nosto hänelle! Nähtiin erilaisia maisemia, vuoristoja, tasankoja. Tyynen meren rantoja, vuoriston kirkkaita jokia. Intiaani ja uudisraivaaja kulttuuria. Kiehtovaa ja mielenkiintoista.

Turistinäkökulmasta esittelen muutamia itselleni reissun huippuja.

Lähdimme reissuun USA:n itsenäisyyspäivän aattona. Olimme aikaisin liikenteessä varsinaisena itsenäisyyspäivänä ja satuimme hiukan ennen puolta päivää johonkin pikku kaupunkiin Iowassa. Pääsimme seuramaan itsenäisyyspäivän paraatia. Liikkeellä oli erilaisia kulkuvälineitä, vanhoja autoja ja traktoreita. Karkkeja lenteli kuten Suomessa penkkariajeluilla. 

Mount Rushmore Etelä-Dakotan osavaltiossa on ollut se nähtävyys, jonka olen halunnut nähdä täällä Amerikassa asuessani. Olihan nämä presidenttien päät aika vaikuttavat! Maan edellinen presidentti haaveili omasta kasvokuvastaan tuohon viidenneksi, mutta onneksi niin ei tule tapahtumaan. Toivottavasti!

Mount Rushmoren maisemat toivat mieleen kotoisat mäntymetsät ja vuoret. Vaikka näkymät olivat hiukan valtaisammat kuin kotiseutuni "suurella" Käräjävuorella.

Amerikassa on paljon luonnonpuistoja, joihin pääsee ajelemaan autolla ja tietysti myös vaeltelemaan. Villieläin luonnonpuistossa näimme mm. biisonilaumoja todella läheltä. Biisoni sonni on kunnioitusta herättävän kokoinen. Kun kaksi heistä alkoi kisailemaan, tanner tömisi ja hiekka pöllysi. Laitoin hiljaa auton ikkunan kiinni ja pyysin Miestäni ajamaan pois. Vaan, eipä siinä olisi auton pellit paljon painaneet, jos nämä eläimet olisivat päättäneet tulla autoa koettelemaan.

Kuvassa bootsi taidetta Cheyennen kaupungissa Wyomingin osavaltiossa. Vanhassa kaupungissa oli jokaisessa kadun kulmassa eritavalla maalattu iso bootsi. Hauska idea! Rapid Cityssä  Etelä Dakotassa oli keskikaupungin risteyksissä presidenttien patsaita. Kaikkia ei ehditty käydä katsomassa, sillä ukkoskuuro yllätti. 

Kun lapset olivat pieniä, varsinkin 

Esikoisemme oli rakastunut piirrettyyn Pikku Tassu dinosaurus videoon. Kuvassa suuri laakso häämöttää Coloradossa. Laaksosta on löytynyt oikeita dinosauruksen luita. Me ei kuitenkaan lähdetty niitä katsomaan, maisemien ihailu riitti. Tämä kuva on omistettu Esikoiselle! "Äiti, suuri laakso, ne löysi suuren laakson!" 

Utahin Salt Lake citystä kun ajettiin länteen päin, tein varressa oli jotain valkoista... kuin lunta mutta se oli oikeasti suolaa. Bonneville Salt Flats on suolaksi kuivut järvi, jonka päälle pääsi omalla autolla ajelemaan. Ei kokeiltu nopeusennätystä, vaikka niitä tällä järvellä tehdään.

Ilma suolajärvellä oli kuumaa ja kuivaa.

Nähtävyys, jotka ehdottomasti halusin nähdä, oli San Franciscon kaupunki ja sen Golden Gate silta. Risteilyllä seilasimme sillan alta ja pilvet peittivät sillan, mutta seuraavana päivänä oli selkeämpää kun ajoimme sillan toiselle puolelle. Vietimme pari päivää kaupungissa vilvoittelemassa; kaupungissa oli huomattavasti viileämpää kuin mantereella.

Jim Hendrixin kodin nurkilta löytyi mielen kiintoisa turistikauppoja. Peace and Love (rauhaa ja rakkautta), hippiaate oli voimakkaasti esillä. Marisätkät tuoksui ja kaduilla makoili kodittomia. 

Länsi rannikon ranta on jylhää ja kalliosta. Aallot tyrskysivät ja aurinko paistoi lämpimästi. Poukaman jälkeen ilmestyi aina vain kauniimpi kallioinen poukama. Mieheni, joka harrastaa valokuvausta pysähtyi tuon tuotakin ottamaan valokuvia näistä maisemista.

Ajoimme länsirannikolle Genevasta katsottuna "eteläisten" osavaltioiden kautta (Iowa, Nebraska, South Dakota, Wyoming, Colorado, Utah). Nevadan Renossa viivyimme viikon, käyden siitä San Franciscossa ja Lake Tahoella (iso kirkas vesinen järvi Renon lähellä).  Pohjois Kalifornian rannikkoa pitkin Oregoniin, pieni koukkaus Washingtonin puolelle, Montanan kautta Idahoon. Montanan puolella nähtiin savuavia metsiä, mutta onneksi ei eksytty keskelle metsäpaloja. Sitten oli vuorossa North Dakota ja  Wisconsin. Siinä osavaltiot, joilla tuli käytyä.  

Pohjoisella paluureitillä ei ollut etukäteen suunniteltuja paikkoja, missä olisimme halunneet käydä. Pysähdyimme kun vastaan tuli jotain mielenkiintoista. Facebook ystäviltä tuli myös hyviä vinkkejä missä kannattaa käydä.

Pikkuhiljaa vuoret muuttuivat matalimmiksi ja maisema alkoi muistuttaa tuttua lakeutta. Kotiin Illinoisiin oli mukava palata 22:n reissupäivän jälkeen. 

Siis mitä, eikö yhtään tilkkukauppaa tai tilkkumuseota osunut matkalle? Osui toki ja niissä käytiinkin. Niistä kerron seuraavassa blogissa.