keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Mokapaloista uusia tilkkupeittoja

 Edellisessä blogissani oli tarinaa ensimmäisen Bonnie K. Hunterin mysteeripeittoni valmistumisesta. Kerroin miten tuli mokailtua ja tehtyä väärän kokoisia blokkeja. Mokapaloja ei heitetty roskiin vaan niistä tehtiin uusia, erilaisia peittoja. 


Tässä ensimmäinen virhepaloista tekemäni peitto. Annoin tälle peitolle nimeksi "Double Stars" 
(Kaksoistähdet) Virheellisen kokoisia palasia mysteeripeittooni olivat blokin keskustan vihertävät tähdet. GoBig - kangasleikkurillani leikkasin valkoisesta ja punaisesta kolmioita, joista sitten ompelemalla muodostui valkoinen tähti punaisella pohjalla. 

Peiton valmistujaiskuva on otettu tänä aamuna etuterassiltamme. Kuten huomaatte lipputangossamme  ovat Amerikan ja Suomen lippu sulassa sovussa. Kadun puoleisissa pensaissa ei ole vielä hiirenkorvia. Sen verran on ollut kylmää, vaikka aurinko paistaakin toisinaan tosi lämpimästi.

Tämän peiton kävin itse tikkaamassa Longarm tikkauskoneella tuossa puolen tunnin ajomatkan päässä olevassa  Quilters Quest ompelu- ja kangasliikkeessä. Tikkaaminen oli jälleen kerran mukavaa, vaikka kuvioista ei tullut sellaisia kuin ajattelin. Täydellistä ympyrää en saanut onnistumaan sitten millään!


Tässä toinen "väärän kokoisista" paloista tekemäni peitto. Tämä on koolta pienempi, sanoisin sellainen taaperon sängynpeiton kokoinen. Mysteeripeitosta virheellisiksi paloiksi jäi harmaan ja keltaisen muodostamia kolmioita. Niiden lisäksi käytin peittoon resurssilaatikon pieniä paloja, joista ompelin neljän pienen neliön muodostamia neliöitä. Idean näihin blokkeihin löysin jostain Facebookin tilkkuryhmästä. Tällä peitolla ei ole vielä nimeä, mutta tyhjä nimilappu on ommeltu paikoilleen.

Tikkasin peiton omalla ompelukoneellani. Piirtelin merkkauskynällä, jonka muste häviää pois lämmön vaikutuksesta, erilaisia kuvioita ja tikkasin. Hauskaa! Nämä merkkauskynät ovat minulle uusi tuttavuus mutta jo nyt pidän niistä kovasti. Niillä saa piirrettyä ohutta viivaa ja silittäessä viiva häviää.

Tämän pikkupeiton valmistujaiskuva on otettu talomme nurkalla. Nurkalla kasvaa pensaita, joihin ilmestyy keväällä ensin keltaiset kukat ja kukkien kuihduttua puhkeavat lehdet. En tiedä mikä pensaan nimi on, mutta Suomessakin olen ko. pensaita nähnyt. Väriltään pensas sointuu keltaiseen pikku peittooni tai toisin päin.




2 kommenttia:

  1. Vau, mitä peittoja! Hienosti olet osannut käyttää mokapalat eikä uudet peitot näytä yhtään siltä, että olisi mokapaloista tehtyjä.
    Tuo pensas taitaa kulkea Suomessa nimellä onnenpensas. Jos merkkauskynäsi on Frixion Pen, sen jälki voi tulla takaisin peiton joutuessa esim. pakkaseen. Tämä on ollut yllätys joillekin, jos peittoa on esim. kuljetettu lentokoneen ruumassa. Jälki kyllä häviää uudella lämmittämisellä. Itse käytän tätä enää vain sellaisissa paikoissa, joissa sen jälki jää piiloon, ettei tule yllätyksiä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tiinatei varoituksesta merkkauskynän jäljestä. Täytyypä tehdä kokeilu pakastimen kanssa. Palataan asiaan kun kokeilu on tehty.

    VastaaPoista

"Joka lapsia hellii ja leirillä kellii..."

Kovin on ollut hiljaista tällä blogissa viime aikoina. USA:n koti pakattiin konttiin joulukuussa ja viikkoa ennen joulua palattiin koti-Suom...