maanantai 18. toukokuuta 2020

Keväinen harrastus; lintujen bongailu

Hui kauhistus, melkein kuukausi sitten olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Niin se aika kuluu karanteenissa, vaikka mitään erikoista ei tapahdu. Päivät seuraavat toisiaan samanlaisina ja aamulla herätessä täytyy oikein miettiä, onko arki vai viikonloppu.

En kuitenkaan ole ollut tekemättä mitään, tänä aikana kun, täytyy pysyä kotona. Aika on kulunut vaikka lintuja seuraillessa. Ostimme nimittäin lintujen ruokinta-automaatin puutarhassamme olevaan isoon puuhun. Niin, tällä  todella ruokitaan lintuja myös kesän aikana. Jos halutaan joitain erityisiä lintuja puutarhaan, ostetaan sellaista siemensekoitusta, josta juuri nämä linnut pitävät. Kolibreja varten myydään nestettä, jolla niitä houkutellaan puutarhaan..

Ostimme sellaisen ruoka-automaatin, jossa orava ei pääse tarjolla oleviin jyviin käsiksi. Puutarhassamme asustaa nimittäin myös oravia ja pupuja. Jyväaukko sulkeutuu, jos ruokinta-automaatin seisontatelineelle tulee painoa. Tämä ruokinta-automaatti on tarkoitettu siis vain pikkulinnuille, vaikka aluksi orava kävi useana aamuna kokeilemassa onneaan. "Kun ei opi, niin ei opi" sanoisi Appeni.

Ruokinta-automaatti on sijoitettu puuhun niin, että Miehelläni on suora näkyvyys siihen työpöytänsä äärestä. Koska Mieheni harrastaa valokuvausta, on kamera myös ollut valmiina pöydällä. Kuvia on  napsittu etäpalaveiden välissä. Tässä kuvia linnuista, jotka ovat käyneet ruokailemassa ja levittelemässä siemeniä ruokinta-automaatillamme.
American  Robin; alkoi rakentaa pesää makuuhuoneen ikkunamme kohtaan puuhun, mutta siirtää nyt pesämateriaaleja jonnekin muualle. Olikohan syynä liian uteliaat naapurit?


 Norther cardinal pariskunta.
Kardinaali uros tuulen tuiverruksessa, kun puussa on jo hiirenkorviakin.
Amerikan Goldfinch
Joku Kottarainen käyskentelee maassa
Orava matkalla jälleen kokeilemaan onneaan 
Lisäksi siemeniä on käynyt syömässä kyyhkynen, jonka täytyi tyytyä maassa oleviin siemeniin. Ja istuipa puun oksalla eräänä päivänä myös pieni haukka, kun tulimme kauppareissulta kotiin. Sitä tuskin kiinnostivat tarjolla olleet siemenet.


Ei lintujen kuvaaminen ole viime aikoina ollut vain Mieheni harrastus, myös minä olen bongannut lintuja.

Minun lintuni ovat tällaisia.



















Niitä on kokonainen parvi, erilaisia ja eri värisiä. Tällä mantereella on värikkäitä lintuja, isoja ja pieniä. Siksi oli mukavaa, kun tähän lintupeittoon sai kaivella tilkkusilppu kasasta värikkäitä kankaita. Taustakankaat blokeissa ovat myös silppu kasasta ja siksi taustat näyttävät erilaisilta. Yksi kun loppui, otin toisen, hiukan samalaisen.

Kuvassa lintuparvi on suunnitteluseinällä eikä blokkeja ole ommeltu yhteen.

Nyt tilkkupinta on valmis, retro ruskea reunakaitalekin on ommeltu. (Mieheni sanoi, että kangas muistuttaa   Anoppini vanhaa housupuku kangasta...😁) Peitto odottaa vielä vanua ja tikkausta. Katsotaan miten pitkään tilkkukaupat ovat kiinni koronan takia. Vai täytyykö tikata omalla Pfaffilla? Yhteen kauppaan laitoin juuri kyselyn, tikkaavatko peittoja tänä aikana. Vastausta en ole vielä saanut. Näitä tikkausta odottavia peittoja on nimittäin hiukan kerääntynyt.

Niistä lisää seuraavissa blokeissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Joka lapsia hellii ja leirillä kellii..."

Kovin on ollut hiljaista tällä blogissa viime aikoina. USA:n koti pakattiin konttiin joulukuussa ja viikkoa ennen joulua palattiin koti-Suom...