tiistai 11. helmikuuta 2020

Arpajaisia ja voittoja


Amerikkaan muutettuamme, liityin paikalliseen tilkkukiltaan. Heillä on kokoontuminen aina kuukauden viimeisenä maanantai- ilta ja tiistai aamuna. Voit valita, kumpaan haluat osallistua. Itse olen ollut pääsääntöisesti maanatain kokoontumisissa.

Tilkkukillan tapaamisessa on aina arpajaiset. Itse asiassa arpajaisia on useampia. On arpajaiset, joissa on palkintona valmis puna-valkoinen iso tilkkupeitto. Se arvotaan vasta syksyllä kiltamme tilkkunäyttelyn yhteydessä. Nämä arvat ovat vielä ostamatta.

Sitten on arpajaiset, joissa palkintoina on vanhoja, keskeneräisiä tilkkutöitä. Työt on saatu lahjoituksina. En oikein tiedä (tai en ole ymmärtänyt selitytystä) missä vaiheessa nämä työt arvotaan, en ole nähnyt niiden arvontaa tai voittojen siirtymistä voittajalle. Jokaisessa tapaamisessa palkinnot ovat kuitenkin erilaiset, eli jotain niille on kuukaudessa tapahtunut. Näitä arpoja olen joskus osatanut, mutta voittoa ei ole osunut kohdalle.


Arpajaiset, joista itse pidän, ovat ne, jotka arvotaan kokoontumisen väliajan jälkeen. Näissä arpajaisia olen voittanutkin pari kertaa. Olen voittanut DVD levyn, jossa neuvotaan applikointia ja pari tilkkutyö ohjetta. Tämän vuoden ensimmäisessä tapaamisessa voitin ison "minigrip" pussillisen kangasta. (Anteeksi, kuva vasemmalla on hiukan epätarkka 😏)



Kotiin päästyäni alaoin tutkia pussia tarkemmin.
Pussissa oli valmiiksi leikattuja blokin palasia, muutama jo valmiiksi ommeltu blokki, pahvikaavoja ja ohje peittoon, jonka nimi ole Mormor´s Quilt. (Äidinäidin tilkkupeitto; ohjeessa nimi oli tosiaan kirjoitettu näin) Pussissa oli myös kankaita, joista blokkien osat oli leikattu ja ylimääräisiä kankaita, joita ehkä oli suunniteltu käytettäväksi tässä peitossa.

Kun sitten aamuyöstä ei oikein uni maittanut, otin blokit ja aloin tarkastelemaan niitä tarkemmin. Blokin palat oli leikannut saksilla, eivätkä kaikki saumanvarat olleet tarkalleen samankokoisia. Tästä syystä jo valmiiksi ommellut blokit olivat hiukan vinkisin vonksin. Siispä vähän ratkojan käyttöä, silitystä, ompelua ja viivaimella tasailua, niin sain blokit korjattua. 

Ompelin valmiiksi leikatut blokin osat yhteen. Innostuin mallista vaikka kankaiden värit eivät olleet sellaiset, jotka olisin itse peittoon valinnut. Keskiviikkona tilkkupinta oli valmis.





Se mahtui hyvin suunnitteluseinälleni. Ostin tällaisen helpon ja kevyen suunnittelunseinän Wallmartista. (Paikallinen Tarjoustalo) Siinä on kokoon taittuvat rimat, jotka pujotetaan flanellikankaan ympärille. Seinän saa taiteltua pieneen tilaan kun se ei ole käytössä. Suunnitteluseinä nojaa kuvassa makuuhuoneemme seinään.

Tässä vielä kuva lähempää valmiista blokista.

Osasta arpavoittoni kankaista ja pussissa olleista erilaisista blokeista ompelin tilkkupinnan kirkon tilkkupiiriin.

Kankaita jäi vielä odottamaan, jotain uutta tilkkupintaa. Mielessä on jo yksi blokkimalli, johon arpapalkinnon kankaita voisi käyttää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arpajaisia ja voittoja

Amerikkaan muutettuamme, liityin paikalliseen tilkkukiltaan. Heillä on kokoontuminen aina kuukauden viimeisenä maanantai- ilta ja tii...