torstai 16. tammikuuta 2020

Käsityöläisen tilastoja

Yksi jos toinenkin käsityöharrastaja, joita seuraan Facebookissa, teki vuoden vaihteessa koosteen käsitöitään, joita oli  menneen vuoden aikana tehnyt. Myös minä laskin tilastojani, ennen kuin aloin kirjata uusia käsitöitä. Laskettiinhan niitä tilaisuuksiin osallistujia (oikeissakin) töissäkin tähän aikaan 😀

Erilaisia tilkkutöitä olin vuoden aikana tehnyt 55. Sehän on käytännössä tilkkutyö / viikko! Näistä tilkkutöistä 39 oli kirkolle tehtyjä isoja tai pieni tilkkupintoja. Töitä, jotka itse tein valmiiksi asti oli 12 ja kaapista löytyy vielä ainakin 4  itselle tehtyä tilkkupintaa, jotka odottavat jatkotyöstämistä. (Pienet lasku- ja kirjausvirheet tilastoinnissani ovat mahdollisia!)

Kudottuja, siis neulottuja, asioita tein 16. Ne ovat suurimmaksi osaksi villasukkia ja tv:n ääressä tehtyjä. Maininnan ansaitsee Suojelusenkeli - kanavatyötaulu, jonka löysin muuton yhteydessä lankalaatikostani. Otin sen tänne mukaani ja tein valmiiksi. Se oli käsityöni vuosi sitten kun odottelimme muuttokontin tuloa Amerikkaan ja ollut puoli valmiina vuosia. Kesälomalla piti äidin kätköistä etsiä lisää punaista lankaa, sillä se lankamytty oli hävinnyt. Nyt se on vihdoin valmis.

Sellaisia pieniä ompeluksia, kuten pussikoita, kurpitsoita, patalappuja joululahjoiksi, tonttulakkeja Suomi -koulun myyjäisiin jne. tein 57 kpl.

Kaikkein vähiten tein vaatteita. Koko vuoden aikana ompelin 3 mekkoa. Yksi niistä oli Finn Quilt tilkkuyhdistyksen kilpailuun osallistunut mekko. En voittanut, mutta ei haittaa! Kuvassa yksityiskohta kilpailuun lähettämästäni mekosta.

Niin ja ompelinhan joulun alla Suomi-koululle kuusi Lucia pukua, korjasin yhden feresin ja ompelin siihen uuden essun. Mukavia töitä nekin.

Olen kuullut sanottavan, että "Laiska töitään luettelee", mutta oli mielenkiintoista lukea, mitä kaikkea sitä vuoden aikana saikaan käsillään aikaiseksi. Enkä sanoisi tilastojani katsellessa itseäni laiskaksi.

Ps. Bloggeja kirjoitin 33 ja yhden pienen kirjoituksen Suomeen tilkkuyhdistyksen lehteen.
Käsitöitä nämäkin?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Joka lapsia hellii ja leirillä kellii..."

Kovin on ollut hiljaista tällä blogissa viime aikoina. USA:n koti pakattiin konttiin joulukuussa ja viikkoa ennen joulua palattiin koti-Suom...