Elämäni helpoin muutto tai sitten ei

Elokuussa, kun jäin vuorotteluvapaalle, mulla oli kolme tavoitetta: tehdä tilkkutöitä, mennä englannin kurssille ja pakata koti muuttolaatikoihin. Ja kaikki ne toteutuivat!

Tavaroiden pakkaaminen oli isoin juttu, koska laitoimme talomme myyntiin. Tavaroita pakattiin siis Amerikkaan lähteviin, varastoon ja kierrätykseen meneviin laatikoihin. 23 vuoden aikana omakotitaloon oli kertynyt tavaraa aikamoinen määrä. Syyslomalla keskimmäinen tyttäristämme oli kotona ja silloin aloitimme oikein kunnolla pakkausurakan. (Mieheni oli silloin Chicagossa messuilla!) Tavaroita pakattiin laatikoihin ja vietiin kierrätykseen hyvällä sykkeellä. Kiitos tehotytön!

Koska kodissamme oli tyhjä huoneitta, lastattiin laatikoita niihin, kunnes tuli tilanne, että tarvitiin vierasmajoitusta. Niinpä miehen kanssa kannettiin laatikoita autotalliin ja minä mietin...
Vien nyt nämä laatikot autotalliin, jossain vaiheessa siirrän ne autoon, autosta nostan ne pitkäaikaiseen varastoon,  muutaman vuoden päästä siirrän laatikon taas autoon, nostan uuteen asuntoon … viisi kertaa nostan ja siirrän tätä samaa laatikkoa. Ei hyvää päivää!

Sitten astui kuvioihin muuttofirma! Minä vain kerroin muuttofirman miehille, että nämä lähtee mukaan, nämä menee varastoon. He pakkasivat, laittoivat laatikoihin ja käärivät huonekalut aaltopahviin. Tehokasta toimintaa, jossa tunsin olevani vain tiellä. Kierrätyshommat olin hoitanut toki itse, ennen muuttofirman saapumista. Viimeisenä Suomessa olopäivänä, mieheni kuittasi n. 20 muuttofirman paperia ja se oli siinä. Laivakontti lähti kohti Chicagoa joulun jälkeen.

Amerikassa  asuttiin hotellissa tai kalustetussa tilapäisasunnossa. Pikkuhiljaa alkoi olla omia tavaroita ikävä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun oma vuokratalo löytyi.

Viime viikon tiistaina tavaramme saapuivat tänne Genevaan. Kontti saapui Chicagon satamaan jo edellisellä viikolla, mutta talvimyrskyn takia, myös tullivirasto oli kiinni. Kuten aika monet muutkin virastot ja koulut.

Kuorma-auto ajoi pihaan ja muuttomiehet alkoivat kantaa pahvilaatikoita ja huonekaluja sisään. Mun tehtävänä oli merkitä mikä laatikko tuli sisään. Haasteita toi numeroiden lausuminen ja tulkitseminen. Muuttomiehet kun tulkitsivat  suomalainen ykkösen monesti numeroksi seitsemän.

Muuttopalveluun kuului myös laatikoiden tyhjääminen ja pois vienti. Jos siis olisin oikein helpolla halunnut päästä, olisin antanut heidän laittaa vaatteet vaatekaappiin, astiat kaappeihin jne. mutta, jotain rajaa! Kyllä minä haluan itse laittaa vaatteeni kaappiin. Eli toisin sanoen, pahvilaatikoita on vielä jonkun aikaa makuuhuoneen nurkassa, vaikka asunto alkaa jo näyttää kodilta.

Elämäni helpoin muutto, fyysisesti ehkä. Tavaroiden tuloa odotellessa, valvoin öitä ja mietin miten sijoittelen tavarat uudessa asunnossa. Esikoisemme totesi viestissään eräänä yönä: "Nyt kun pääsette omien tavaroiden keskelle, niin kaikesta tulee todellista. Tähän asti olette elänyt välivaihetta ja nyt iskee arki." Fiksu tytär meillä!