Ensimmäinen tilkkupeitto

Täytyy olla jotain tekemistä ja saada sosiaalisia kontakteja. Mies on päivät töissä, enkä minä jaksa koko ajan telkkaria katsoa ja soffalla villasukkaa kutoa.

Olimme ensimmäisenä viikonloppuna, jonka asuimme tällä Genevan alueella, löytäneet luterilaisen kirkon ja sen jumalanpalveluksen. Olisikohan siellä mitään tekemistä, mihin voisin osallistua? Siispä nettiin. Ja kas, Genevan luterilaisella kirkolla on tilkkuryhmä. Eikun pastorille sähköpostia, voisinko osallistua. Vastaus tuli, tervetuloa!

Rohkeasti lähdin tiistai aamulla ajamaan kirkolle ja olin ensimmäisenä paikalla. Siinä pastorin kanssa keskusteltiin ja hyvin tulin ymmärretyksi ja ymmärsin, vaikka en englantia niin erikoisen hyvin puhukaan.

"Mummuja" alkoi tulla ja päästiin tilkkuilemaan. He tekevät tilkkupeittoja hyväntekeväisyyteen. Kerran vuodessa  peitot lahjoitetaan toimittevaksi Etelä-Amerikkaan ja Afrikkaan. Varastossa oli suuret määrät eri värisiä tilkkuja, joten arvaatte, että sormet syyhysivät ompelemaan.

Minut otettiin hyvin vastaan. Yhteistuumin laitettiin pastorin tekemään peittoon vanu ja vuorikangas. Eikä ne saumat ja käänteenvarat olleet nyt ihan niin justiinsa, toisin kuin itse olin oppinut! Yhdessä useamman "mummun" kanssa kiinnitimme päällisen, vanu ja vuorin toisiinsa. Helppoa ja nopeaa! Yksi osallistujista oli erikoistunut ompelukoneella ompelemiseen ja ompeli reunakäänteet monipistosiksakilla kiinni. Ja niin oli peitto valmis!

Minä kuuntelin sujuvasti, katsoin mitä muut tekivät, tein mukana ja ennen kaikkea rohkaistuin puhumaan englantia.

Seuraavalla kerralla uskalsin jo kysyä, voisinko saada ompelukoneen lainaan viikoksi. Omat koneet olivat viellä matkalla kohti Chicagoa. Kova hinku oli päästä tekemään jotain näkyvää.
Paikalliselta kirpputorilta olin löytänyt ihana lastenlakanan, jossa oli paloautoja, ambulansseja ja lentokoneita. Tilkkuryhmän varastosta löytyi sopivia kankaita lisäksi ja olinhan ostanut ne dinosaurus saksetkin, joita halusin päästä kokeilemaan.

Parin päivän päästä oli ensimmäinen tilkkupeitto valmis.

Seuraavalla kerralla ei sitten tilkkuryhmää ollutkaan, kun osallistujat eivät uskaltaneet talvimyrskyssä lähteä ajamaan kirkolle.(Paitsi hullu suomalainen!) Mutta loppujen lopuksi sain itse ommella tähän peittoon myös reunakäänteet, mutta täysin valmiista peitosta ei valitettavasti ole kuvaa.

Olin siis löytänyt yhteisön ja paikan, jossa voin käyttää niitä lahjoja, joita minulle on annettu. Kun vielä löysin kirkolla kerran kuussa kokoontuvaan korttiaskartelu ryhmään, tunne olevani oikealla tiellä. Rohkeus ja kielitaito lisääntyvät ja sosiaalinen piiri kasvaa.